06.08.2010 10:24

Kylie: Aphrodite
Yli 60 miljoonaa albumia myynyt Kylie Minogue julkaisi heinäkuussa Aphrodite-albumin, jonka ensimmäinen singlelohkaisu oli All The Lovers. Levyn vastaavana tuottajana on toiminut Stuart Price ja levyä on ollut kirjoittamassa mm. Kylie, Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Keane's Tim Rice-Oxley. Aphrodite on jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille.
Kauriin kääntöpiirin tuolta puolen pop-taivaalle singahtanut Kylie MInogue (myöhemmin Kylli-täti) on ollut ennätyksellisen kauan kiinni maineessa ja mammonassa. Kameleonttimaisesti poptaivaan tähdillä tanssahteleva kaunokainen on vihdoin löytänyt oman myyttisen itsensä: kauneuden, rakkauden ja seksuaalisuuden täydellisen yhtälön, jota muinaiset kreikkalaiset kutsuivat Afroditeksi. Ihan 2000-luvun kovimpiin myyntilukuihin rakkauden jumalatar ei uusimmalla lätyllään luultavasti yllä, mutta kyllä Kylli-täti tälläkin kertaa monet uudet tulokkaat pesee mennen tullen.
Eroottisesti luokseen kutsuvan äänen omaava kaunotar lataa alkajaisiksi ilmoille sinkkunakin julkaistun All the Lovers. Abbamaista soljuvuutta ja 80-luvun alun syntsapoppia mukavasti yhdistelevän biisin ote jää mukavan biitin varaan, sillä melodiapuolella ollaan liiankin tuttujen nuottien varassa. Mutta jo seuraava Get Outta My Way ottaa rivakan otteen tanssilattioilla hilluvista bilehirmuista. Kylien kohdalla pitää kuitenkin muistaa, että ilman hehkeää tanssipartneria, kunnon discopalloa ja 120 desibelin bassoboostia homma ei toimi täydellä teholla. Kylli-tädin biisit pitää kokea lihallisella tasolla: kaikki muu on turhaa.
Teemallisesti Kylli-täti liehittelee yhä rakkauden karikkoisilla aalloilla. Put You Hands Up (If YOu Feel Love) on nimensä mukaisesti tummenevassa illassa harrastettuun paritteluun sopivaa settiä. Jokainen - ja varsinkin Kylie - tarvitsee silloin tällöin ruumiillista rakkautta, ja Aphrodite on lähes täydellinen lätty pitämään yllä sopivaa virettä.
Pojot: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: EMI
