21.06.2010 09:37

Christina Aguilera: Bionic
Bionic-albumi äänitettiin Christinan kotistudiossa ja levyn kimpussa työskenteli värikäs yhdistelmä alan huippinimiä sekä uusia mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita. Räppäri/tuottaja ja biittinikkari Polow da Don (mm. Pussycat Dolls) sekä huipputuottaja Tricky Stewart (mm. Beyonce Single Ladies) ovat tuoneet oman mausteensa levylle, kun taas Christinan pitkäaikainen yhteistyökumppani Linda Perry sävelsi levylle upean Lift Me Up -balladin.
Välillä tuntuu siltä, että jokaisessa nurkassa pönöttää jo ihka oma kotistudio. Ainakin Christina Aguileralla, jonka uusin lätty Bionic on duunattu mimmin omalla kotistudiolla. Kun lähes koko albumi tehdään syntsalla ja muutamalla tietokonesoftalla, laulajan osuuden voi taltioida vaikka täysistunnolla vessassa. Kun lennetään kukasta kukkaan, jälki on sen mukaista. Tällä kertaa Aguilera hyppää elektropopin reviirille, mutta silti menneestä maailmasta on raidoille jäänyt ripaus seksiä tihkuvaa r&b:tä. Levyn loppupuolella Aguilera avaa sydämensä lemmenlurituksille, mutta kyllä väliin mahtuu muutama tanssibiittiin nojaava hetkikin.
Bionicia voi rehdisti sanoa opportuniseksi sillisalaatiksi, ympärillä pörräävien trendien täydelliseksi kalasteluksi, jonka lopputulos on kaiken kaikkiaan melkoista sekoilua. Sinkkujulkaisua Not Myself Tonightia ei ole vielä uskallettu laittaa täysin elektronisen popin kuosiin, joten siinä Christina kuulostaa vielä tutun turvalliselta lantionvatkaajalta, mutta jo seuraavassa hetkessä tilan täyttää erilaisilla vippaskonsteilla täytetty Elastic Love. Kovasti Ladytronilta, La Rouxilta ja muilta tämän hetken elektropop-täkyiltä kuulostava biisi on tylsä isolla T:llä.
Vuoristorata se vaan jatkaa matkaansa mikroprosessorin piipityksen vaihtuessa täysvaltaiseen r&b-pumppaukseen. Desnudaten taustalla olevat torvet ja rytmisoittimet yllättävät kuitenkin pikkunäppärällä sovituksella. Biisin loppupuoli äityy mielenkiintoiseksi studiokikkailuksi. Ei paskempi yritys, vaikka lopulta uudesta levy ei ole Lady Gagan hätyyttäjäksi. Kivana kakkosena Aguilera kuitenkin tulee tämän kesän radioilla rullaamaan. Samettinen Sex for Breakfast laittaa päivän lukujärjestyksen uusiksi.
Bionicista on saatavana pari eri versiota. Limited Editionissa on muutama ekstra-biisi. Kolmen LP:n julkaisu kertoo jotain vinyylin uudesta tulemisesta. Long Live LP!!
Pisteet: ***
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Sony Music
