22.09.2006 11:06
Beyonce: B´Day (Sony Urban)
2000-luvun arvostetuimpiin naisartisteihin lukeutuva Beyoncé julkaisi toisen sooloalbuminsa B’Day omana syntymäpäivänään 4. syyskuuta. Uudella B’Day albumilla Beyoncé on häärännyt biisintekijänä sekä tuottajana. Tuottaja-apuna levyllä ovat työskennelleet Rich Harrison, The Neptunes sekä Swizz Beatz. Ensimmäisellä radiosinglellä vierailevana tähtenä on Jay-Z ja tuottajana Rodney Jerkins.
Destiny´s Child tyttötriossa kannuksensa hankkinut
Beyonce Knowles on pärjännyt kiitettävästi myös omillaan. Tähtösen
debyyttisooloalbumi
Dangerously In Love oli jättimenestys ympäri maailmaa ja se palkittiin viidellä
Grammy-palkinnolla. Levyn ensimmäinen single
Crazy In Love toimii vieläkin, ja se kertoo jotain kyseisen kappaleen voimasta. Tuota
samaa voimaa löytyy myös uuden levyn
Deja vu -hitistä.
B´Day on siis järjestyksessä Beyoncen toinen soolo, ja hommaa viedään eteenpäin edellisen soolon reseptillä. Maukkaat sävellykset ja loppuun asti hiottu tuotanto yhdessä Beyoncen tulkinnan kanssa tuottavat tämän hetken korkeatasoisinta r&b:tä. Tähtösellä on monta kilpailijaa, osa niistä jopa teknisesti taitavampia, mutta siitä huolimatta Beyonce kerää pisteet kotiin. Osa ansioista menee tähtösen raudanlujalle taustatiimille, jossa ei suuremmin heikkoja lenkkejä ole.
Suga Mama, Deja vu ja monet muut levyn biisit nojaavat tiukkaan rytmiin ja soulahtavaan
poljentoon. Suga Mamassa on myös ripaus bluesia. Harvoin tämän tyylin tuotoksissa on syvyyttä saati
kekseliäisyyttä, mutta B´Dayssa on orastavaa potentiaalia nousta vielä oman genrensä klassikoksi.
Ehkä edellinen oli liian optimistinen heitto, mutta korvaan koko touhu kuulostaa
mielenkiintoiselta. Seuraavaa sinkkua voi vain arvailla, sillä B´Day suorastaan pursuaa
varteenotettavia ehdokkaita. Olisiko se ehkä Jay Z:n terrorisoima
Upgrade U? Kestoltaan kiitettävän lyhyeksi jäävä levy jaksaa kantaa loppuun asti.
Julkaisun kaksi ISOA miinusta tulee Jay Z:n tylsästä "räppäyksestä" sekä sisälehden
provokatiivisesta alligaattorikuvasta.