06.11.2007 09:07

James Blunt: All the Lost Souls (Atlantic)
"You’re Beautiful" -hitillään ja 11 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myyneellä, vuonna 2004 ilmestyneellä "Back To Bedlam" -debyyttialbumillaan kertaheitolla maailmantähteyteen sinkoutunut James Blunt palasi parrasvaloihin odotetun uuden albuminsa "All The Lost Souls" myötä. "All the lost souls"-albumi ilmestyi lähes kolme vuotta debyyttipitkäsoiton jälkeen - debyytin, joka on vuosikymmenen toiseksi eniten myyty äänite maailmalla. Äkillinen menestys ja sen mukanaan tuomat kokemukset ovat luonnollisesti vaikuttaneet "All The Lost Souls" -albumin syntyyn.
Odottamaton jättimenestys ja sen mukanaan tuomat paineet eivät ole
vaikuttaneet ex-tiedustelu-upseeri
James Bluntin musiikkiin, sillä mies jatkaa uudella albumillaan maanläheisillä ja
syvän tunteellisella linjalla. Paikoin jopa hauraalta kuulostava James on todellinen herkkupala
nykyajan pinnallisessa ilmapiirissä. Miehen ensimmäinen lätty
Back To Bedlam sekä siitä irroitetut hitit
You´re Beautiful,
Wisemen ja
Goodbye My Lover saavat jatkoa loistavan
1973 ja yhdeksän muun tunnelmapalan kera. Debyyttiä tasaisemman uutukaisen paras biisi on
eittämättä rehdin kertosäkeen omaava
Give Me Some Love.
Tunteiden tulkki kävelee avausraidalla tunnelmaa huokuvassa muistojen
bulevardissa, eikä miestä haittaa vaikka maailma palaa ympärillä. Kahteen erilliseen osioon
rajattu 1979 leijuu hiljalleen eteenpäin saaden kuulijansa koukkuun simppelillä, mutta
takavetoisesti moneksi laajenevassa emotionaalisessa ilmastossa. Vain lyhyt silta katkaisee
simppelin rakenteen. Miehen taustabändi osaa myös asiansa, eikä kukaan porukasta edes yritä saada
yliotetta soinnista. Ihailtavaa ja hillittyä tunteenpaloa. Levyn jatkuessa käy yhä selvemmäksi,
että James on istunut ison osan omasta ajastaan pianon äärellä värssyjä vääntäen. Debyytin hillitön
myynti vapautti miehen tekemään rauhassa omat ratkaisunsa. Ja ne ovat vieläkin maanläheisiä.
Tunteiden tulkki brittiläiseen tapaan
Näennäisesti heiveröiseltä kuulostava tulkitsija on parhaimmillaan
osuuksissa, jossa vaaditaan ylärekisterien hentoista falsettia. Live-tilanteessa kyseinen tekniikka
vaatii äänentoistolta aivan erityisiä ominaisuuksia, studiossa kaikki on helpompaa.
One of the Brightest Stars -biisissä kyseinen falsetti iskee suoraan sydämeen. Paljon
lupaava
I´ll Take Everything on hillittyä gospelia sieltä parhaasta päästä. James Blunt vie
kuulijan mielenkiintoiselle matkalle sydämen sopukoihin, joissa asuu ja elää muistoista rakkaimmat.
Mies tekee ammattimaista työtä, jossa tunteenpalo ja herkkyys ovat isosta tuotannosta
huolimatta jäljellä. Vaikea tätä on haukkua, sillä mies tuntuu olevan sanojensa takana.
Tuottaja
Tom Rothrockin tehtävänä on ollut James Bluntin hillityn otteen tallentaminen
sieluineen päivineen, ja siinä mies on onnistunut loistavasti.
Pisteet: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Atlantic