02.05.2007 14:40

James Morrison: Undiscovered (Polydor)
James Morrison on yksi tämän hetken kuumimmista brittiartisteista. ”Undiscovered” on Morrisonin debyyttialbumi joka meni ilmestyessään suoraan brittilistan ykköseksi. Levyn toinen sinkkulohkaisu ”Wonderful World” soi parhaillaan radioissa Suomessa ja ympäri Euroopan. Vasta 21- vuotiaan Morrisonin elämänmakuinen ja sielukas musiikki valloittaa heti ensikuulemalla ja musiikista on kuultavissa miehen esikuvien Otis Reddingin, Marvin Gayen ja Steve Wonderin vaikutus.
Vasta 21-vuotias singer/songwriter
James Morrison on ollut alkukevään kovimpia juttuja saarivaltakunnassa eikä aivan
syyttä, sillä tämän nuoren miehen sielukas musiikki valloittaa kuulijan kertasysäyksellä. Mustasta
soulista oman sointinsa ammentava James kuulostaa hämmästyttävän paljon
Marvin Gayelta ja
Stevie Wonderilta, mutta miehen debyytillä
Undiscovered on myös rutkasti omaakin. Pääosin itse musiikkinsa
kirjoittanut James on saavuttanut saarivaltakunnassa debyytillään jo platinaa, mutta
rapakon takana mies kuopii vielä lähtöviivoilla. Salonkikelpoisen musiikin ja kauttaaltaan
sofistikoituneiden sävellysten voimalla miehellä ei kuitenkaan liene tulevaisuudessa
vaikeuksia valloittaa myös amerikkalaisten sydämiä.
Vaikka Jamesia on jo monissa yhteyksissä verrattu Stevie Wonderiin, hänen tulkintansa
lähentelee monasti myös takavuosien tähdenlentoa
Terence Trent d´Arbya, ja vain pelkästään hyvässä. Debyytin aloittava
Under The Influence vie kuulijan mukanaan kevyesti eteenpäin soljuvine pianoineen ja
jousimattoineen. Biisin letkeä rytmitys tasoittaa mukavasti persoonallista tulkintaa, jossa on aimo
annos vastustamatonta ilmavuutta. Valinta on perin oivallinen levyn aloitukseksi, sillä biisi
kykenee riisumaan kuulijan liiallisista ennakkoluuloista ja levyn muu materiaali saa jatkoaikaa
kunnon sulatteluun. Sinkkunakin julkaistu
You Give me Something kuulostaa alun rauhallisella otteella ehkä liiankin kevyeltä
palalta, mutta mestarillisen sovituksen tuloksena biisistä sukeutuu omaa tyylilajiaan kunnioittava
veto. Rakenteet ovat kunnossa, ja se palkitsee kuulijan pitkässä juoksussa.
Yhdentoista biisin debyytistä ei suuria muotovirheitä löydy edes
suurennuslasilla etsimällä. Sinkkua lukuunottamatta levyn tuotannosta kokonaan vastaava
Martin Terefe osaa puristaa Jamesista esille sopivan määrän tunnetta. Levy
väistelee liian siirappisiksi äityviä karikoita lähes mestarillisesti, ja lopputuloksena on elämää
pursuava paketti soulahtavaa poppia. Undiscoveredin ero muihin viime aikojen valkoisiin
souljulkaisuihin on juuri sen tavanomaista ilmavammassa soinnissa ja pyyteettömässä suhteessa
omaan tekemiseensä. Valitettavasti Jamesin kaikkea potentiaalia ei ole vielä selvästikään käytetty
hyväksi, mutta ehkä jo seuraavalla levyllä miehestä saadaan irti se todellinen luonne. Silti ja
siitä huolimatta, raikasta menoa.
Pisteet: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Universal Music