RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

DNA VIRUSTARKASTAJA

dna Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

05.10.2007 12:01

HIM:Venus Doom (HMC)

HIM:in uusi albumi Venus Doom teki suomalaista listahistoriaa maailmalla. Levy debytoi ensimmäisellä listaviikollaan The Billboard 200 -albumilistan sijalla 12. Kyseessä on kaikkien aikojen paras suomalaisen bändin sijoitus maailman suurimmilla musiikkimarkkinoilla Yhdysvalloissa. HIM:in edellinen jenkeissä kultaa myynyt Dark Light debytoi samaisella listalla sijalla 18. Myös Eurooppa on innoissaan uudesta raskaammasta HIM:istä.

Ville ValoOli se nyt ihan kiva, että saatiin tuo Valon Ville pois turmiollisten päihteiden ääreltä. Mutta kyllä miehen burn-outin ymmärtää, sillä samalla kun juo litroittain viinaa ja vetää kartongollisen röökiä paivässä, pitää syntyä myös uutta soitettavaa ja laulettavaa. Ja sitten vielä ne keikat ja kiertueet, joita pitää aina välillä tehdä. Tuossa rytäkässä moni aloitteleva rokkikukko olisi jo aikoja sitten ollut löysää lihaa, vaan ei Ville. Tai sitten kyse on jostain yliluonnollisemmasta ilmiöstä. Voisikohan sillä olla jotain tekemistä myynninedistämisen kanssa? 

Omaa rakkausmetalliaan suoltava HIM on Suomen kautta aikojen menestynein ryhmä ja sen ymmärtää, sillä bändin keulakuvana kukkoilevassa Villessä on aimo annos karismaa. Mies on juuri oikeanlainen rockin suurlähettiläs: sosiaalinen, trendikäs, luova ja persoonallinen. Bändi miehen takana on myös soitannollisesti vakaa kuin Kiinan muuri.

Villen luomisvoima on tallella

Uudella Venus Doom -levyllä astetta raskaammalla otteella musaa veivaava ryhmä ei näytä vuosien varrella puutuneen omaan duuniinsa vaan hemmot paiskivat biisejään meille kuolevaisille kovalla sykkeellä. Nimibiisillä alkava uutukainen on edellistä hittiparaatia kovempaa kamaa. Venus Doomin kertosäe herkistää kuulijan heti alkumetreillä: eteerisesti eteenpäin luikuva legatomainen matto iskee melodiallaan kultasuoneen ja räjäyttää turhat paineet kertarysäyksellä. Ville Valo on parhaimmillaan näissä romanttis-melankolisissa tunnelmissa, joissa HIM:n huntumainen maailma syöksyy maan pinnalle väellä ja voimalla. Samaisessa kappaleessa kuullaan myös möreämpää Villeä miehen lasketellessa taajuuksissa vuorenpeikkojen luoliin. Melko matalalla käyvän väliosan voi kokea monella tapaa: allekirjoittaneen se sai hymyilemään tahattomalla (tahallisella) korniudellaan.

HIMOn perin valitettavaa, että uuden levyn mukavasti alkanut rynnistys Billboardin listoilla näyttää katkeavan toisen viikon jyrkkään pudotukseen. Venus Doom sisältää sen verran monta hittiä, että niiden avulla luulisi irtoavan parempiakin sijoituksia. Toisaalta musiikkihan tässä pitäisi olla pääasia, eikä suinkaan roimat myyntiluvut, sillä jos HIMin levyä tarkastelee puhtaasti fani-pohjalta, lienee sama paljonko tämäkin lätty kotiuttaa fyrkkaa. Faneille Venus Doom on taas yksi askel elämässä HIMin kera, eikä sitä voi rahassa mitata. Romantiikannälkäisille diggareille  Passion´s Killing Floor ja The Kiss of Dawn ovat sama kuin keski-ikäisille junturoille formulat tai lätkä. Kunnianmaininnan saa Speelwalking Past Hope -biisin lopussa sijaitseva proge-viidakko, joka on paljon velkaa Led Zeppelinille. kokeiluja pitää tehdä jotta voidaan suorittaa analyyseja. Lyhyt mutta mielenkiintoinen lätty pitää kutinsa.

Pisteet: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: HMC

lataa