30.04.2008 07:34

Gnarls Barkley: The Odd Couple (Warner Bros.)

Vuoden 2006 suurimmasta hitistä "Crazy" sekä Yhdysvalloissa yli 1,3 miljoonaa kappaleetta myyneestä "St. Elsewhere"-menestysdebyytistä vastasi tämä kumma parivaljakko; kriitikkojen ylistämä ja fanien rakastama Gnarls Barkley. Yksi vuoden odotetuimmista albumeista onkin kiistatta tämä Danger Mousen ja Cee-Lo Greenin muodostaman kaksikon toinen studioalbumi. Sisältää hitin "Run".

Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten se alkoi tulvia jokaisesta mahdollisesta tuutista. Siltä ei voinut välttyä missään käänteessä ja harva tosissaan halusikaan. Crazy nousi yhdessä hujauksessa samaan ikuisuushitin arvoon kuin aiemmin esim. Hey Ya! ja Crazy In Love tai sitä seuraavana vuonna Umbrella. Single teki historiaa nousemalla brittilistan ykköseksi pelkillä nettilatauksilla ennenkuin sitä edes ehdittiin fyysisenä levynä julkaista. Eikä oikein kukaan tiennyt kuka tai mikä oli biisin arvoituksellinen esittäjä, tämä Gnarls Barkley..? Arvoitus selvisi melko pian ja nimen takaa löytyi kaksi miestä, laulaja/räppäri Cee-Lo Green (alias Thomas Calloway) ja studiopetteri Danger Mouse, äidilleen Brian Burton.

Duon esikoislevy St. Elsewhere ei tuottanut pettymystä hittibiisiin ihastuneille, vaikkakaan ei kokonaisuutena noussut ihan tähtihetkiensä tasolle. Mutta rimaa se nosti eikä puskista tulemisen tarjoamaa yllätysmomenttiakaan ollut enää käytössä kun duo ryhtyi tekemään toista albumiaan. Ensilevy tehtiin suhteellisessa tuntemattomuudessa, mutta sen jatko-osaa ryhdyttiin pykäämään koko maailman tuntemina pop-tähtinä. Ja jatko-osalta The Odd Couple todella kuulostaakin, sekä hyvässä että pahassa. Kaikki ykköslevyltä tutut palikat ovat paikoillaan, tekstejä ja tuotantoa myöden, mutta onneksi kaksikko ei ole alkanut väenvängällä rustaamaan uutta superhittiä Crazy'n jatkeeksi.

Kaksikko on useassa yhteydessä maininnut elokuvat suurimmaksi innoittajakseen (nimi The Odd Couple on lainattu vuoden 1968 filmistä/tv-sarjasta) ja koko levyn ajan ääniraidalta kuuluukin filmiprojektorin säksätys. Filmillisestä tematiikasta ei tosin ole tietoakaan, vaan levyn 13 raitaa kuulostavat enemmänkin suurpujottelulta elokuvakanavilla. Parittomat kaverukset (kuten leffan oiva suomenkielinen nimi kuuluu) siirtyvät tunnelmasta toiseen ripeään tahtiin, ja vaatii joitakin kuuntelukertoja ennenkuin käsikirjoituksen juoni selkeytyy.

Parittomat kaverukset sekoilevat vallattomasti 

Uutta Crazy'a ei levyltä löydy, mutta tarttuvia ralleja ripotellaan tasaisin välein: Going On kuulostaa nyrjähtäneeltä Supremesilta, jossa Diana Rossin paikan on ottanut Marvin Gaye, Run (I'm A Natural Disaster) sinkoilee edestakaisin kuin hermoheikko gerbiili ja Surprise pakottaa heti ensikuulemalta hoilaamaan mukana The Eighth Day'lta sämplättyä koukkuaan. Humpahtava renkutus Blind Mary keikkuu jo niillä rajoilla joilla ero vastustamattoman ja hermoillekäyvän välillä on hiuksenhieno. Vastavoimana näille, ja esikoisesta poiketen, isompi puolisko The Odd Couple'sta on hillitympää, akustisempaa tai sitten ihan reilusti sekopäisempää materiaalia. Levyn keskivaiheilla (Open Book, Would Be Killer) voisi kuvitella Kate Bushin ja George Clintonin miksaavan nelikätisesti ja piripäissään Radioheadia, studiosta erehtyneen kuoron puhkuessa taustalla Wagnerin oopperaa.

Danger Mouse on taas onnistuneesti kierrättänyt 60- ja 70-lukuisen soulin ja psykedelian aarteistoa ja rukannut soundia St. Elsewhere'en verrattuna piirun verran orgaanisemmaksi. Viime aikoina urakalla muiden levyjä tuottaneen miehen panosta uudella Beck-levyllä jää odottamaan mielenkiinnolla.

Cee-Lo jatkaa tekstittäjänä esikoiselta tuttua linjaansa, vainoharhaisen psykoottisia tilityksiään synkistäen, lääkityksestä riippuen, jo niin että välillä mennään reilusti hölynpölyn puolelle. Intensiivisen paatoksellinen laulutyyli saattaa paikoin peittää sen tosiseikan että Cee-Lo ON erinomainen soul-laulaja, eikä sitä voi olla kukaan huomaamatta levyn oikeasti hyvillä biiseillä, kuten avauksella Charity Case, päätösraidalla A Little Better saati seuraavalla singlelohkaisulla, trip-hopahtavalla gospelilla Who's Gonna Save My Soul.

Gnarls Barkley ei kakkoslevylläänkään luo mitään varsinaisesti uutta tai mullistavaa, mutta valtavirtaan se tuo oman ja vahvasti persoonallisen äänensä. Ne jotka odottivat 'lisää samanlaista' saavat tismalleen mitä tilasivatkin, mutta vastoin yleistä käytäntöä tämä jatko-osa saattaa pitkässä kuuntelussa osoittautua ykkösepisodia paremmaksi.

Pisteet: ***½
Teksti: JK Laine
Kuvat: Warner Music