03.05.2007 01:47

Avril Lavigne: The Best Damn Thing (RCA)

Yli 23 miljoonaa levyä myynyt Avril Lavigne julkaisi odotetun kolmannen albuminsa The Best Damn Thing 18. huhtikuuta. Avril äänitti levynsä kaikki biisit salassa manageriltaan ja levy-yhtiöltään, jotka eivät kuulleet sointuakaan ennenkuin levy oli valmis. Helmikuussa radioihin lähtenyt Girlfriend-single on noussut radioiden soitetuimmaksi kipaleeksi.

Kun levy-yhtiö kirjoittaa, että Avril Lavignen eka Let Go -albumi myi maailmanlaajuisesti yli 16 miljoonaa kappaletta ja seuraava Under My skin sekin massiivisesti, tarkoittaa se, että jälkimmäinen oli myynnillisesti pettymys yhtiölle. Ja olihan se, sillä Under My Skin ei päässyt lähellekään debyytin lukemia. Musiikillisesti Under My Skin oli tasapaksumpaa ja yllätyksettömämpää kamaa kuin Let Go. Mutta onko noilla nyt sen suurempaa väliä, sillä paukut on keskitetty uusimpaan The Best Damn Thing -levyyn. Avril on tehnyt hienoisen linjamuutoksen, sillä uusi levy on astetta raisumpi kuin edeltäjänsä. Avril (tai siis levy-yhtiö - tai siis joku joka näitä juttuja keksii) on keksinyt tukun iskeviä nimityksiä uudelle tyylisuunnalle. Niitä ovat nyt ainakin "power pop punk", "rebellious rock attitude", "singalong party-starting choruses" ja "gutsy guitar riffs", muutamia tässä mainitakseni. Jokainen voi itse keksiä omaan suuhunsa parhaiten sopivan ilmaisun. Tärkeintä on kuitenkin, että ilmaisusta selviää sen kohde eli tässä tapauksessa Avril Lavignen edustama tyylilaji. Itse taidan valita "singalong party-starting choruses", sillä siitä huokuu roppakaupalla kollektiivista energiaa.

Meitin pikku post-punkkari pitää melko hyvin uuden linjansa, ainakin levyn viidenteen biisiin saakka, jonka aikana tähtösen kapinallinen uho karisee kuin syksyisen puun kellastuneet lehdet. When You´re Gone on tavanomainen semi-akustinen jollotus, jonka aikana Avril pohtii yksinjäämisen tuskaa ja elämää ilman tuttua naamaa sängynlaidalla. Tämän biisin tekijänoikeudet ovat sen verran kyseenalaisissa kantimissa, että tällaisten, tuhanteen kertaan tehtyjen saagojen tuotto pitäisi lahjoittaa kokonaisuudessaan Oxfamille tai muille kolmansissa maissa operoiville porukoille. Jos Avrilin pakollisesta hiturista nyt pitää jotain mukavaa sanoa niin onhan se tutun turvallinen kuvaelma kaipuusta ja rakkauden voimasta. Mutta jotta tämäkään kritiikki ei nyt pääsisi karkaamaan käsistä, täytyy kirjoittaa siitä punkimmasta Avrilista.

Vieläkin suhteellisen nuori Avril meni varkain studioon ja nauhoitti kuulopuheiden mukaan albuminsa salassa manageriltaan ja levy-yhtiöltään, ja hyvähän siitä tuli. Jos edellämainittu urbaani legenda pitää paikkansa (allekirjoittanut on totaalinen salaliittojen fanittaja) niin Avrilin toiminta on todella tuottanut tulosta, sillä ylimääräistä energiaa on kieltämättä tallentunut levylle. Levyn aloittava Girlfriend on 2000-luvun Joat Jett-rokkipala, jonka kertosäe ei jää kenellekään epäselväksi. Sairaan tarttuvasta biisistä on hyvä jatkaa syvemmälle albumin syövereihin, joka selviytyy mainiosti kolmannen levyn kirouksesta. Toisena raitana rokkaava I Can Do Better on ehkä se "punkein" pala leyllä, mutta kyllä "Ihan hiton parhaalta jutulta" löytyy muutama muukin Batterya nauttinut rokkipala. Eihän tällä levyllä nyt rokin historiaa uusiksi kirjoiteta, mutta mukavat vibat Avril saa aikaiseksi. Singalong party-starting choruses vaan kaikille ja menox.

Pisteet: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: RCA