RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

DNA VIRUSTARKASTAJA

dna Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

03.12.2008 19:50

Akon: Freedom (Universal Motown)

Monilahjakas laulaja/lauluntekijä/tuottaja Akon on noussut muutamassa vuodessa täysin tuntemattomuudesta yhdeksi halutuimmaksi pop-maailman yhteistyökumppaneista. Akon on tehnyt yhteistyötä mm. Gwen Stefanin, Eminemin, 50Centin ja Michael Jacksonin kanssa. Uudella albumilla Akonin seurassa kuullaan mm. Kardinal Offishall, Lil Wayne, T-Pain ja Wyclef. Uusi Freedom -levy löytyy kaupoista 3. Joulukuuta.

Akon vuosimallia 2008Akonin (Aliaune Thiam) piti tulla viime kesänä Pori jazz -festivaaleille, mutta lopulta mies joutui peruuttamaan esiintymisensä. Akonin ainoaksi Suomen visiitiksi on jäänyt viime helmikuussa järjestetty klubikeikka Helsingissä. St. Louisista Senegalin kautta New Jerseyhin kotiutunut Akon on saanut juuri ulos järjestyksessä kolmannen studiolättynsä. Miehen kaksi edellistä levyä Trouble & Konvicted ovat menneet mukavasti kaupaksi maailmalla, joten nostetta luulisi olevan myös uudella Freedom -lätyllä, jolla vierailee joukko jenkkihiphoppareita ala  Lil Wayne, T-Pain, Young Jeezy ja Wyclef Jean.

Akon luottaa konebiittiin ja kasari syntikoihin 

Akonin tunnistaa Aku Ankalta kuulostavasta ohuen nasaalista laulutavasta, joka ei aivan kaikkien kuulijoiden kuuloelimiä helli. Kontrasti miehen ulkoisen olemuksen ja äänen välillä on jyrkkä, mutta hyvin mies on toistaiseksi pärjännyt, mitä nyt muutaman kerran on joutunut jakelemaan korvapuusteja esiintymislavalle rojuja heitelleille luusereille. Jos kohta Akonin määkimistä muistuttava ulosanti joitain ärsyttää, on se myös takuuvarma tunniste, josta ei voi erehtyä.

Mutta vaikka Akon itse onkin persoonallinen tulkitsija, samaa ei voi sanoa hip-hop ja R&B -piireissä käytetyistä konesoundeista, jotka alkavat vuosien saatossa kuulostaa yhä puisevimmilta. Halvanoloiset efektit ja tylsä rytmimatto osoittautuvat Akonin Akilleen kantapääksi. Eikä tässä vielä kaikki, sillä mies on löytänyt jostain studion takahuoneesta 80-soundein ohjelmoidun syntikan. Siinä sitä onkin naurussa pitelemistä: kasari-syntikka kättelee 2000-luvun hip hop -bassolinjaa. Lopputulos on kahden kammottavan innovaation toivottomalta tuntuva kädenvääntö. Siinä sivussa biisit jäävät toissijaisiksi.

AkonVaikka Akon on ollut tekemässä levyn jokaista biisiä, mies on pohjiensa orja, jota raahataan (ja joka raahautuu) studiosta toiseen valmiiden taustanauhojen tulkitsijaksi. Ensimmäistäkään muusikkoa ei levyn lehdillä nimeltä mainita, ja syykin on selvä: studiossa hengailevat juipit ovat enemmän tai vähemmän teknikoita muistuttavia konevelhoja, jotka loihtivat samplekirjastoista kulloiseenkin tilanteeseen sopivan soundin. Akonia kuunnellessa mieleen tulee Kilroy Travelsin ikivanha tv-mainos, jossa tyhmiä safari-turisteja jujutettiin pahvisilla sarvikuonoilla. sääli, sillä Akonilla olisi kykyjä huomattavasti sielukkaampaan juttuun.

Levyn ainoat valonpilkut ovat Wyclef Jeanin vierailu biisissä Sunny Day sekä sinkkubiisin Right Now (Na Na Na):n toimiva kertsikka. 

Pisteet: **½
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Universal Motown

lataa