10.08.2010 10:57

Sonisphere oli päättyä katastrofiin

Äkillinen ukkosmyrsky iski Porin Sonisphereen uhaten kaataa sen, mutta yhteen hiileen puhaltaneet bandit, teknikot ja , mikä tärkeintä, fanit mahdollistivat shown jatkumisen. Kyseessä oli todellinen tiimityöskentely. Myrsky kesti vain viitisen minuuttia, mutta sai tuossa ajassa paljon aikaan: kakkoslava vahingoittui niin pahasti, että se jouduttiin sulkemaan kokonaan (ja sitä jouduttiin pitämään pystyssä nostokurjen avulla), Mötley Crüen laitteisto tuhoutui täysin ja sade kasteli kaiken festivaalialueella läpikotaisin.

Toista kertaa Porissa järjestetty Sonisphere-festivaali osoitti, että Kirjurinluodolle rakennettu areena ympäristöineen selviää kovemmistakin myräköistä. Ainutlaatuista Porin kohdalla on jo sekin, että ydinkeskustasta pääsee kävellen vartissa festivaalialueelle. Paikan kilpailukykyä nostaa entisestään massiivinen camping-alue, joka sijaitsee aivan festivaalialueen vieressä. Nämä kaikki sekä sunnuntain myrskyn jälkeinen rivakka toiminta saivat monet festivaalivieraat vakuuttuneeksi järjestäjien, pelastuslaitoksen sekä Porin kaupungin saumattomasta yhteistyöstä. Ilman viranomaisten yhteistyötä Iron Maideninkin keikka olisi jouduttu peruuttamaan ohjelman viivästymisen takia.

The Cult Yllätti positiivisesti

Pitkään vapaata viettänyt The Cult kokosi rivinsä 2007 ja purkitti siinä samalla levyllisen (Born Into This) uutta materiaalia. Bändin Sonisphere-setti sisälsi kuitenkin materiaalia lähinnä 80-luvulla julkaistuista Love´lta ja Electric´lta. Eniten bändin setissä hämmästytti tiukka sointi, solisti Ian Astburyn makea kukkoilu sekä kitaristi Billy Duffyn viriili ja nuorekas ilme. Love Removal Machine, Wild Flower ja She Sells Sanctuary lähtivät Duffyn kitarasta tavalla, joka sai osakseen yleisön varauksettoman ihailun. Ennakkoon moni pelkäsi Astburyn suoritusta, mutta niin vain mies näytti epäilijöille närhen munat karismaattisella esiintymisellään.

Jos The Cult yllätti positiivisesti yleisön, sen teki myös muutama vuosi sitten uudelleen aktivoitunut grungemörkö Alice In Chains, joka uuden laulajansa William DuVallin turvin vetäisi matalalta maagisesti mouruavat ykköshittinsä. Monia hirvitti etukäteen uuden solistin versiot persoonallisen Layne Staleyn tulkitsemista grungeklassikoista, mutta huoli oli turha, sillä uusi vokalisti oli omaksunut täydellisen Staley saundin. Hyvää taustatukea uudelle laulajalle antoi kitaristi Jerry Cantrell, jonka omat vokaaliosuudet osuivat luihin ja ytimiin. Miesten stemmat saivat selkäpiin karrelle. Majesteetilliseen Roosteriin päättynyt setti tarjoili yleisölle kaikki bändin klassikot aina Them Bones´sta Man In The Box´n.

Slayer manasi myrskyn esille

Mokoman rivakka lämmittely siivitti jengin kunnon trash-fiilikseen. Lähes minuutin tarkkuudella päälavalla aloittanut Slayer oli yksi etukäteen odotetuimpia akteja. World Painted Blood´lla alkanut trash-myrsky enteili tulevaa. Jeff Hannemanin ja Kerry Kingin kitaroista lähtenyt myrskyvaroitus eteni pitkin Kirjurinluotoa vimmalla, jota monet jäljittelijät ovat yrittäneet kopioida - useimmat huonolla menestyksellä. Mandatory Suiciden ja Chemical Warfaren jälkeen yleisö sai mitä oli tullut hakemaan: muutamaa kiivastahtista rinkiä lukuunottamatta yleisö odotti kiltisti Raining Bloodin ensitahteja, joka toimi tehokkaana lämmittelynä encorena kuullulle Angel of Death -klassikolle. Tuhansien nyrkkien ja solisti Tom Arayan velmuilevan lavakarisman jälkeen yleisö sai olla rauhassa noin kymmenen minuutin ajan, kunnes taivaalta tullut myräkkä osoitti Slayerin olleen sittenkin vain lämmittelybändi.

Iggyn, Alice Cooperin ja Brucen karismat pelastivat illan

Nopeasti nousseen myrskyn jälkeen festivaalialue oli sekaisin kuin muorin vanha seinäkello. Ensimmäisiä infoja tulevasta alkoi tipahdella muutaman kymmenen minuutin kuluttua myrskystä. Kakkoslavan kaaos pakotti Mötley Cruen perumaan keikkansa. Iggy Pop osoitti peräänantamattomuutensa vetäisemällä Raw Power´lla alkaneen ja I Wanna Be Your Dog´in päättyneen neljän biisin akustisen setin. Lyhyeksi jäänyt setti oli psykologisesti tärkeä ele, jota Bruce Dickinsonin ilmaantuminen lavalle pönkitti entisestään. Yhtäkkiä koko festivaaliyleisö oli kuin yhtä suurta perhettä.

Iggy Popin jälkeen lavalle astellut Alice Cooper aloitti tanakasti School´s Out´lla ja ilmapiiri alkoi normalisoitua. Kaikki keskeiset hittinsä uljaasti esittänyt Alice oli hyvässä vireessä. Vanha parta oli roudannut vuosien varrelta tutuksi tulleen karvakyklooppinsa Poriin asti. Lähinnä koomiselta näyttäneen shown kauhutehosteet saivat kaikesta huolimatta ansaitut taputukset. Encoren ajan Alice piti yllään lahjaksi saanutta Ässien pelipaitaa, jota mies näytti ylpeänä kantavan. Electedin jälkeen alkoi Iron Maidenin odotus.

Allekirjoittanut joutui kuitenkin tällä erää tyytymään Bar Kinossa keikalla olleen The Coverslaves´n keikkasettiin, joka ei lopulta ollut ihan sieltä huonoimmasta päästä. Solistit Olli-Pekka Kärki ja Erkki Seppänen (Dreamtale) olisivat saaneet Bruce Dickinsoninkin kateelliseksi. Kovaa ja korkealta vedetty setti kruunasi päivän. Toisaalla Iron Maiden onnistui lämmittelemään Kirjurinluodon litimärän, mutta onnellisen yleisön ekstaasiin saakka.

Toivottavasti Sonisphere palaa Poriin myös ensi vuonna, sillä tämä vuosi osoitti, että onnistuneiden järjestelyjen ja peräänantamattomuuden yhdistelmä muovaa tapahtumasta jämäkän kokonaisuuden.

Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Lehtikuva, Sonisphere Finland