27.07.2010 10:14

Massive Attack ja yleisö löysivät toisensa

Porin 45. jazzfestivaali on päätöksessä. Festivaalin aikana järjestettiin 140 konserttikokonaisuutta, joista 100 oli ilmaiskonsertteja ja 40 maksullisia. Perjantaina LP45 -teltassa esiintynyt Gil Scott-Heron sekä lauantaina Delta Arenalla esiintyneet Sharon JOnes & The Dap-Kings, N.E.R.D. ja Massive Attack todistivat, että Pori Jazz on arvostelijoiden nurinoista huolimatta monipuolinen musiikkitapahtuma, jossa niin yleisö kuin artistitkin viihtyvät.

Yksi tämänvuotisen Pori Jazzin vetonauloista oli amerikkalaisen Gil Scott-Heron'in saaminen Suomeen konsertoimaan. Tämä funkia, jazzia ja runoutta yhdistellyt hip-hopin kantaisä suoritti yllättävän paluun sekä levytys- että keikkarintamalle istuttuaan viime vuodet kiven sisässä kolttosistaan. Ainoan keikkansa perjantaina LP45!-teltassa tehnyt Scott-Heron oli kerännyt paikalle vanhempia entusiasteja sekä suuren joukon nuorempaa hipster-väkeä, joka oli tehnyt kotiläksynsä ja tiesi Gil'in olevan The Man. Rennonoloinen Scott-Heron aloitteli keikkaa pikkuhiljaa lähes spoken word-tyyliin, niukan taustayhtyeen valuessa paikalle hissukseen. Harras yleisö kuunteli korvat hörössä ja yritti ottaa tolkkua Scott-Heron'in soljuvasta monologista. Väliin mies heitti näytteitä upeasta baritoniäänestään ja vanhan The Bottle-biisin tunnistivat jo asiaan vihkiytymättömätkin. Hiukan valjuksi jäänyt esitys oli kuitenkin itsessään Tapaus.

Sharon Jones sai yleisön liikkeelle

Väljästi hip-hopin lipun alle mahtuvaksi oli kaavailtu myös Kirjurinluodon Arenan lauantainen 'nuorisopäivä'. Kotimainen Jätkäjätkät potkaisi kekkerit käyntiin rempseällä fuusiollaan räppiä, ska-rytmejä ja balkanilaista poljentoa. Räppäri Asan tueksi koottu yhdeksikkö on kasvanut taustabändistä demokraattisemmaksi kollektiiviksi, jossa jokaisen jäsenen paikka on kiistaton. Lyriikoiden vakavat aiheet ja ajoittain synkeähkö sävy loivat hyvän kontrastin reteälle esitykselle, lavalla tallustavine leijonineen ja krokotiileineen. Katsomossa jengi jorasi vailla huolta huomisesta.

Kipakat tanssiaskeleet muuttuivat huomattavasti iisimmäksi keinahteluksi, kun lavan otti haltuunsa niinikään kotimaisvalmisteinen The Soul Investigators. Kalifornialaisella räppärikaksikolla Myron & E vahvistetun kokoonpanon funky mutta hiukan unelias soul jäi lopulta vaimeaksi taustamusiikiksi vilteillään lojuvien piknikkaajien vilkkaille keskusteluille. Tai sitten tanssijalkoja vain lepuutettiin, sillä kohta niitä taatusti tarvittiin: Sharon Jones & The Dap-Kings, New Yorkin Brooklynista, teki odotetun paluun Poriin ja lunasti kirkkaasti paikkansa myös isolla lavalla. Tiiviissä keikkaputkessa hiottu bändi nakutti ja groovasi soulia orgaanisella luomusoundilla ja tiukkaakin tiukemmilla sovituksilla, ja soulin uutena, vielä kruunaamattomana kuningattarena, tämän kaiken keskuksena pyöri ihastuttava Sharon Jones: pippurisen sähäkkä taskuraketti joka mahtavine keuhkoineen ja upeine laulunlahjoineen teki uutterasti töitä koko keikan ajan, lähes loppumattomalta tuntuvalla energialatauksella. Uuden I Learned The Hard Way-albumin biisit jatkavat materiaalin tasavahvaa laatua ja esityksen revyy-tyyppinen esillepano sai yleisön syömään Sharon'in kädestä.

Yleisöä osasivat villitä myös N.E.R.D.-yhtyeen Pharrell Williams ja Shay Haley: huudatuksen, laulatuksen ja suorasukaisen flirttailun lisäksi tähän tosin tarvittiin myös äänenvoimakkuuden tuplaus. Hip-hopin, tanssibiittien ja metallisena kirskuvan kitaran yhdistelmä teki selvää jälkeä isolla lavalla ja bändin hitit upposivat otolliseen yleisöön vaivatta. Neptunes-tuottajakaksikon toisena osapuolena toimiva Williams on tehtaillut läjäpäin hittejä muille artisteille, mutta omalle bändille niitä ei ole riittänyt, ainakaan vielä, ihan tarpeeksi. Musiikillisesti ei N.E.R.D.in keikasta juurikaan päässyt nauttimaan, sen verran katkonaiseksi setti muodostui interaktiivisuudessaan, mutta tunnelmahan oli aivan mahtava, seuratessa koko kentällistä yleisöä hyppimässä ja hillumassa.

Massive Attackin konsertissa oli sävyjä ja syvyyttä

Ulkomusiikilliset tekijät olivat syynä siihenkin että lauantain pääesiintyjän, brittiläisen Massive Attack'in, aloitusta siirrettiin yli tunnilla: bändi ei halunnut esitykseen olennaisena osana kuuluneen valoshown menevän harakoille ilta-auringon vielä hohtaessa Arenan lavan takaa. Suuret valotaulut ja niissä vilisseet uutisotsikot toki dramatisoivat esitystä mutta jäivät lopulta Massive Attack'in musiikillisen annin varjoon. Bändin synkkäsävyinen ja hypnoottisilla rytmeillä etenevä, sävyiltään kylmän ja kuuman välillä vaihteleva musiikki toimii live-tilanteessa levytettyjä versioitaan paremmin. 20 vuoden aikana on yhtyeelle kertynyt jo liuta tunnistettavia kappaleita ja vierailevien laulajien käyttö toi esitykseen vaihtelua. Horace Andy, Martina Topley-Bird ja Grant Marshall vuorottelivat mikin takana ja Deborah Miller suorastaan räjäytti lian pois ensialbumin klassikkobiiseillä Safe From Harm ja Unfinished Sympathy. Bändin viimevuotisen Helsingin konsertin kävijöille ei Massive Attack tuottanut yllätyksiä, mutta kymmentuhatpäisen yleisön totaalinen antautuminen bändin edessä teki tästä keikasta Elämyksen.

Kitarasankari Jeff Beck kruunasi sunnuntain piknik-konsertin

Välivuoden jälkeen oli perinteiseen sunnuntain piknik-konserttiin saatu puhallettua todella kirkas kipinä: kitaralegenda Jeff Beck'in Poriin tulosta on huhuiltu sitkeästi ja pitkään jo vuosikausia eikä moni vieläkään ollut uskoa asiaa todeksi kun festivaali keväällä ilmoitti sankarin saapumisesta. 'Kitaristien kitaristina' tunnettu ja instrumenttinsa hallitsijoiden terävimmässä kärjessä koko uransa ajan viihtynyt Beck ei ole suurelle yleisölle siinämäärin tuttu kuin esim. Eric Clapton tai Jimi Hendrix, mutta soittajakollegoille ja alan harrastajille mies on lähes myyttiset mittasuhteet saavuttanut taiteilija. Osaamista, taituruutta ja näppäryyttä, sitä oli Kirjurinluodolle saapunut ihastelemaan 4000 kuulijaa, ja kaikkea tuota myös saatiin, vieläpä reilusti. Beck'in keikkasetti oli tyylien kirjavuudessaan niin uskomattoman eklektinen, että kenen tahansa muun käsittelyssä se olisi jopa oksettanut. Mutta kitaristin valkoinen Stratocaster oli se tyylilajien läpi kuljettanut punainen lanka: fuusiojazzista raakaan bluesiin, Nessun Dorma'sta Beatles'iin ja Over The Rainbow'sta Les Paul-tyyliseen pikkaukseen polveillut esitys pysyi kasassa ja yleisön katseet tiukasti Beck'in ihmesormissa. Useita kotimaisia kitarasankareita nähtiin paikalla, silmät selällään ja suu auki screenille tuijottamassa. Kuten yksi näistä aiemmin totesi: 'Beck'in tekniikkaa ei edes kannata yrittää kopioida, pää siinä vain poksahtaa'. 'Kitaristien päivän' aloittaneet Eric Bibb, Gustav Lindgren ja Teemu Viinikainen, sekä Pekka Pohjolan musiikkia esittänyt Husband - kitaranvarsissa Marzi Nyman ja Varre Vartiainen - tekivät päätöspäivästä musiikillisesti täysipainoisen aterian, mutta musikologisesti oikean herkkulautasen.

Teksti: JK Laine
Kuvat: Pori Jazz