23.02.2010 12:25

Staten Island
Gangsteripomo Parmie on kyllästynyt jäämään bisneksissään suurten mafiasukujen varjoon ja suunnittelee Staten Islandin väkivaltaista valtausta. Paskakuski Sully on haaveilija, joka on valmis tekemään mitä tahansa turvatakseen poikansa tulvaisuuden, jopa työskentelemään rikollisliigan laskuun. Kauppias Jasper on saanut tarpeekseen siitä, että hänen liikettään käytetään hämäräpuuhien kulissina. Kun kaikki kolme päättävät toteuttaa aikeensa, heidän tiensä kohtaavat eikä mikään mene enää suunnitelmien mukaan.
Juuri kun olit pohtimassa, mikä ja missä Staten Island oikeastaan on, ohjaaja James DeMonaco täräyttää kehiin kunnon infopaketin Manhattanin ikeessä kärvistelevästä kaupunginosasta, jossa kaikki New Yorkin unohdetut sielut palloilevat zombien lailla sydänkohtausta odotellen.
Paitsi Manhattanin eteläkärjen lautta-asemalta, Staten Islandille pääsee myös Brooklynissä olevalta Verrazano-Narrows -sillalta, pientä maksua vastaan tosin. Staten Islandille ei turistit juuri eksy, sillä ketä oikeasti kiinnnostaanurkkakuntainen pikkugangsta-meininki. Ei ketään! Paitsi James DeMonacoa, jonka debyytti on Pikku Odessan (1994) ja Lohikäärmeen vuoden (1985) kaltainen lähiöveto.
Gangsteripomo Parmie Tarzo (Vincent Di`Onofrio) on ottamassa haltuunsa koko saaren rikollistoiminnan, mutta aivan kaikki eivät pidä miehen ideasta. Niinpä miehestä yritetään ottaa henki pois siinä kuitenkaan onnistumatta. Ja mitä kovista kovin gangsta tekee? Linnoittautuu saaren korkeimmassa puussa olevaan alkeelliseen majaan. Gangsterista tulee kertaheitolla Staten Islandin ikioma entti - cityvihreä puupaimen - ja kohta koko metsä on täynnä linkolalaisia kaarnanpurijoita.
Toisaalla paskaa likakaivoista imevä Sully (Ethan Hawke) haaveilee superlapsesta, ja on valmis vaikka varastamaan fyrkkaa saadakseen vaimonsa tarvittaviin hoitoihin. No kätöseen nuo rikolliset hommat yleensä näissä leffoissa menevät. Niin nytkin: Sully joutuu lihamestari Jasperin (Seamour Cassel) pöydälle paloiteltavaksi. Kuuro lihamestari ei kuitenkaan tykkää kaverinsa paloittelusta vaan päättää hoitaa gangsterit pois päiväjärjestyksestä. Syntyy kahakka, jossa veri lentää ja aivomassa kelmeilee Staten Islandin kirkkaassa päivänvalossa.
Omituisen leffan omituiset puitteet saavat katsojan hämilleen. Aivan varmaa ei ole, mitä ohjaaja DeMonaco on teoksellaan ajanut takaa, mutta kovin kahtaalle homma ajautuu. Omien ongelmiensa kanssa painivat säälittävät polot yrittävät hoitaa maailman kuntoon kertaheitolla. Mutta kuten aina, liian kova meno tuppaa riistäytymään käsistä. Niin käy valitettavasti Staten Islandin kohdalla, vaan ei tämä silti mikään toivoton debyytti ole. Ovat ne mestaritkin joskus olleet alokkaita näissä hommissa.
Pisteet: **½
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Europa Corp.
Staten Island (Staten Island)
Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Ethan Hawke, Vincent Di´Onofrio, Seymour Cassel
Käsikirjoitus: James DeMonaco
Valmistumisvuosi: 2009
Kesto: 1 h 32 min
Maahantuoja: Oy Future Film Ab
DVD LISÄTIEDOT
DVD kuvaformaatti: 16:9 Anamorphic widescreen 2.35:1
DVD ääniformaatti: Dolby digital, DTS 5.1 / englanti
DVD tekstitykset: suomi, norja, ruotsi, islanti
DVD sisältää myös: ei ekstroja