RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

DNA VIRUSTARKASTAJA

dna Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

05.07.2010 09:19

Percy Jackson & salamavaras

Percy Jackson on 12-vuotias newyorkilainen nuorukainen, jolle alkaa tapahtua outoja asioita - asioita, joita muut eivät näe. Kun hänelle valkenee, että hän on Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen jota odottaa suuri tehtävä samalla kun Kreikan mytologian hurjimmat hirviöt ovat hänen kannoillaan, on suuri seikkailu valmis. Olympoksen jumalat, antiikan sankarit ja hirviöt ovat muuttuneet todeksi, ja ovat vahvasti elossa 2000-luvulla.

Uma Thurman kasvatti käärmeet päähänsä.Uuden digiteknologian avulla on kiva marssittaa valkokankaalle jos jonkinnäköistä mörökölliä ja sutjaketta. Tällä kertaa vuorossa on joukko kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvia taruolentoja. Chris "Home Alone" Columbus on ottanut ohjat käsiinsä ja tällännyt tämänkertaisen fantasiaseikkailun tiimellykseen muun muassa minotauroksen, hydran, medusan ja muutaman helvetinkoiran. Pahisten lisäksi leffassa nähdään satyyri, kentaureja ja yksi hieltä ja vanhalta viinalta haiseva punaniska (Joe Pantoliano). Leffan sankari on Poseidonin (Kevin McGidd) ja Sally Jacksonin (Katherine Keener) poika Percy (Logan Lerman), jonka sisällä asuu tuntematon määrä jumalilta saatuja voimia. Percyn vahvuuksiin kuuluu hallita vettä, onhan hän Poseidonin maanpäällinen poika.

Mutta mitäs noilla taruolennoilla, jos hommassa ei ole idistä, vaan tällä kertaa idis sattuu olemaan Zeukselta (Sean Bean) varastetun salaman metsästys. Olympos-vuoren suurin ja mahtavin antaa Percylle 12 päivää aikaa palauttaa salama, muuten koko maailma saa kärsiä. Alkaa tuttuakin tutumpi kilpajuoksu aikaa vastaan. Mutta ennen kuin Percy, hänen henkivartijansa, satyyri Grover (Brandon T. Jackson) ja Perseuksen tytär Annabeth (Alexandra Daddario) löytävät salaman, pitää selvittää kuka sen on varastanut. Ehkä joku lähipiiristä? Ehkä?

Poseidonin poika Percy Jackson.Tälläkin kertaa katsoja saa maistaa uhrauksen puhdistavaa voimaa Brandonin ja Percyn äidin suojellessa kultamussukkaansa. Onneksi kaikki kääntyy hyvin päin ja salamavaraskin löytyy ennen lopputekstejä. Lähes kaksi tuntia kestävä nuorten fantasia on turhan tutunoloinen tekele, jonka seurassa tulee aina välilä tiirailtua kelloa. Alehyllyssä alta aikayksikön lepäävä teinipätkä on sadepäivien turvallista viihdettä, jonka dvd-versioon ei ole onnistuttu keksimään mitään bonus-materiaalia. Ehkä tästäkin julkaistaan joskus aikakirjojen loppupuolella veret seisauttava juhlapaketti.

Teksti: Jaakko Jäntti
Elokuva: **
Ekstrat: *

Percy Jackson & salamavaras (Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief)
Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Logan Lerman, Uma Thurman, Rosario Dawson, Catherine Keener, Pierce Brosnan
Käsikirjoitus: Craig Titley, Rick Riordan
Valmistumisvuosi: 2010
Kesto: 1 h 54 min
Maahantuoja: FS-Film Oy

DVD LISÄTIEDOT

DVD kuvaformaatti: 16:9 Anamorphic widescreen 2.35:1
DVD ääniformaatti: Dolby digital 5.1 / englanti
DVD tekstitykset: suomi, norja, ruotsi, tanska, englanti
DVD sisältää myös: