RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

DNA VIRUSTARKASTAJA

dna Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

22.07.2010 08:48

Inception

Kiitetty ohjaaja Christopher Nolan (mm. Yön Ritari) luotsaa kansainvälistä näyttelijäkaartia uudessa “Inception”-elokuvassaan. Omaperäinen scifi-toimintaelokuva matkaa ympäri maailman ja vieläkin pidemmälle – unien intiimiin ja loputtomaan maailmaan. Monitasoisen unimaailman mukana matkaa mm. Leonardo DiCaprio, Ken Watanabe, Joseph Gordon-Levitt, Marion Cotillard ja Ellen Page.

Univaras Cobb.Inceptionista on jo ennakkoon puhuttu ja paasattu sen verran komein sanakääntein, että lievä pettymyshän leffa lopulta oli. Perinteinen rikospätkä huijareineen ja vallanhimoisine bisnesmiehineen saa uuden ulottuvuuden Cobbin (Leonardo di Caprio) johtaessa omaa rikollisryhmäänsä unimaailmojen poimuissa. Unien kerroksista syntyy vaikuttavaa, ja kihelmöivän jännittävää toimintaa, jonka kerroksellisuus, aikakäsitysten venyttäminen ja unissa olevien vihollisten nujertaminen on rakennettu nerokkaaksi labyrintiksi. Ohjaaja Christopher Nolanin käsikirjoittamassa tarinassa on kuitenkin yksi arkkisynti: pituus. Hivenen tiivistetympänä Inception olisi ollut vuoden todellinen tapaus. Tällä kertaa katarsis jää puolitiehen.

Ohjaaja/käsikirjoittaja Nolan käyttää häikäilemättömästi hyväkseen uraauurtavan Matrixin aihioita, jossa ihminen nukutetaan ja siirretään toiselle toiminnalliselle ja ajalliselle tasolle. Matrixissa Neo, Morpheus ja kumppanit taistelivat Matrix-tietokoneen luomia agentteja vastaan. Fysiikan venyttäminen oli runsas kymmenen vuotta sitten täysin uutta. Nyt Nolan käyttää samoja metodeja oman visionsa esillepanossa. Uniin tunkeutuva varas/tappaja taas sai ensimmäisen versionsa Joseph Rubenin ohjaajassa scifi-thrillerissä Dreamscape, jossa tappaja solutettiin unimaailmaan likvidoimaan USA:n presidentti. Inceptionissa kohde on globaali energiafirma ja sen omistajat.

Cobbin ja hänen ryhmänsä toimintatapa uhrinsa uniin soluttautuvina, ja sitä kautta saaliinsa ryöstävinä huippurikollisina on kutkuttava. Nolan ei kuitenkaan tyydy ensimmäisen tason unimaailmaan vaan porautuu ryhmänsä kanssa yhä syvemmälle unien syvempiin kerroksiiin. Kerrosten lisääntyessä myös poispääsy vaikeutuu. 10 minuuttia unen ykköstasolla on jo tunti kakkostasolla ja viikko kolmostasolla. Tätä ajallista multiploitumista ohjaaja Nolan käyttää huikean hienosti hyväkseen leffan ryöstöoperaatiossa. Kerrosten lisääntyessä myös ympäristön surrealistisuus kasvaa.

Unen toisella tasolla ollaan jo melko sikeässä horroksessa.Kuten jo alussa mainitsin, Inceptionin ainoa ongelma on toiminnan katkeaminen liialliseen dialogiin. Näyttelijät puhuvat jälleen kerran suoraan katsojalle, kuin varmistaakseen että sanoma ja sen ydin menee perille. Tällaisin alleviivauksin Inception jää lopulta monien ongelmien kanssa piehtaroivaksi scifi-jännäriksi, jossa  ohjaaja yrittää liiaksikin koota Cobbin emotionaalista särkynyttä peiliä. Luopumisen tuska ja omien lasten jälleennäkeminen laukaisee riskien sarjan, jonka toisessa päässä häämöttää koko rikollisjoukon tuho. Cobb ottaa riskin, mutta sitä ennen koetaan muutama huikea hetki jännityksen parissa.

Joseph Gordon-Levitt tekee tiukan roolin Cobbin lähimpänä rikoskumppanina Arthurina. Marion Cotillard on Cobbin uniin tunkeutuva, itsemurhan tehnyt vaimo, joka yrittää sinnitellä mielen sopukoissa kuoleman jälkeenkin. Muu jengi jää lopppujen lopuksi Oceans 11:sta tutun naljailun tasolle. Viisi tähteä oli kuitenkin tällä kertaa hyvin lähellä.

Pisteet: ****
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Warner Bros. & Legendary Pictures

Inception (Inception)
Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Christopher Nolan
Levittäjä: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Ken Watanabe, Joseph Gordon-Levitt, Marion Cotillard, Ellen Page, Tom Hardy, Cillian Murphy, Tom Berenger ja Michael Caine
Kesto: 2h 28min
Ensi-ilta: 23.07.2010