127 tuntia
|
|
Brighton Rock
|
127 TUNTIA kertoo vuorikiipeilijä Aron Ralstonin (James Franco) hurjasta seikkailusta ja hänen yrityksestään selviytyä hengissä hänen kätensä jäätyä jumiin suuren kivenlohkareen alle syrjäisessä kanjonissa Utahissa. Seuraavan viiden päivän aikana Ralston joutuu puntaroimaan elämäänsä ja taistelemaan henkensä edestä luonnonvoimien armoilla, kunnes hän lopulta kerää kaiken rohkeutensa ja nokkeluutensa vapauttaakseen itsensä ainoalla mahdollisella keinolla, laskeutuu 20-metriseltä jyrkänteeltä ja vaeltaa vielä lähes 20 kilometriä, ennen kuin pääsee lopullisesti turvaan. |
|
Pinkie (Sam Riley) on huono-osainen teini, joka on päättänyt löytää tien ylös organisoidun rikollisuuden järjestön hierarkiassa hinnalla millä hyvänsä.
Rose (Andrea Riseborough) on näennäisen viaton nuori tarjoilijatar, joka törmää todistusaineistoon, mikä liittää Pinkien ja tämän jengin suunnittelemaan kostomurhaan. Kun murha on tapahtunut, Pinkie viettelee Rosen, ensin aikomuksenaan selvittää, kuinka paljon tämä tietää, ja myöhemmin, ettei hän puhu poliisille. Elokuva pohjautuu Graham Greenen samannimiseen novelliin vuodelta 1939. |
| Ohjaus: Danny Boyle |
|
Ohjaus: Rowan Joffe |
| Pääosissa: James Franco, Amber Tamblyn, Kate Mara, Clémence Poésy, Kate Burton, Lizzy Caplan |
|
Pääosissa: John Hurt, Helen Mirren, Andy Serkis, Sam Riley, Andrea Riseborough |
| Ensi-ilta: 04.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 04.02. 2011 |
Burleski
|
|
The Way Back
|
Ali on pikkukaupungin tyttö, jolla on maailmanluokan ääni. Hän pakenee huoliaan ja epävarmaa tulevaisuuttaan unelmiensa kaupunkiin Los Angelesiin. Ali päätyy sattumalta Burlesque Loungeen, kerran majesteetilliseen mutta nyt rähjäiseen pikku teatteriin, jossa esitetään musiikintäyteistä kabareeta. Klubin omistaja ja päätähti Tess (Cher) palkkaa hänet tarjoilijaksi. Burleskin loisteliaat puvut ja rohkeat koreografiat lumoavat nuoren viattoman tytön, joka vannoo vielä jonain päivänä nousevansa tuolle välkehtivälle estradille. |
|
Historiallisiin faktoihin perustuva kertomus seitsemän sotavangin pakomatkasta läpi jäisen Siperian, halki Gobin aavan autiomaan sekä yli Himalajan petollisen vuoriston kohti Kiinan muurin takana häämöttävää vapautta. |
| Ohjaus: Steven Antin |
|
Ohjaus: Peter Weir |
| Pääosissa: Cher, Christina Aguilera, Cam Gigandet, Kristen Bell, Stanley Tucci, Eric Dane, Alan Cumming |
|
Pääosissa: Colin Farrell, Jim Sturgess, Mark Strong, Ed Harris |
| Ensi-ilta: 04.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 11.02. 2011 |
Näin ystävien kesken
|
|
Kaksin karkuteillä
|
Emma (Natalie Portman) ja Adam (Ashton Kutcher) ovat olleet ystäviä koko elämänsä ja melkein pilaavat kaiken harrastamalla eräänä aamuna seksiä. Suojellakseen ystävyyttään he sopivat pitävänsä suhteen tiukasti suoraviivaisena; ei mustasukkaisuutta, ei odotuksia, ei riitoja, ei kukkia, ei lepertelyä. Sehän tarkoittaa, että he voivat tehdä mitä ikinä haluavat, milloin ikinä haluavat ja millä tahansa julkisella paikalla ikinä haluavat, kunhan eivät vain rakastu. Herää kysymyksiä - voiko olla seksiä ilman, että rakkaus tulee tielle? Ja voiko heidän ystävyytensä säilyä? |
|
Kun valtakunnan etsityin—ja hurmaavin—rosvo Flynn Rider (äänenä Lauri Tähkä) piiloutuu salaperäiseen torniin, hän joutuu temperamenttisen, tornissa kasvaneen Tähkäpään (äänenä Maria Ylipää) vangiksi. Tähkäpää, jolla on valtavan pitkät kullankeltaiset hiukset, tahtoo pois tornista, jonne hän on ollut lukittuna vuosia. Hän päättää tehdä sopimuksen komean roiston kanssa ja tämä epätavallinen kaksikko lähtee vauhdikkaalle pakomatkalle. Odotettavissa on riemukas ja hiuksia nostattava seikkailu, jossa riittää jännitystä ja hyvää mieltä, huumoria ja hiuksia–paljon hiuksia! |
| Ohjaus: Ivan Reitman |
|
Ohjaus: Nathan Greno, Byron Howard |
| Pääosissa: Natalie Portman, Ashton Kutcher, Cary Elwes, Kevin Kline, Olivia Thirlby |
|
Pääosissa: Mandy Moore, Zachary Levi,Donna Murphy, Ron Perlman, Jeffrey Tambor |
| Ensi-ilta: 11.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 11.02. 2011 |
Musta noita
|
|
The Eagle
|
1300-luvun ristiretkeläinen palaa toverinsa kanssa kotimaahansa, joka on sillä välin joutunut mustan ruton kouriin.Kirkko, syyttää noituutta ruton aihettajaksi ja määrää ristiretkiläiset kuljettamaan noidaksi syytetyn tytön syrjäiseen luostariin, jossa munkkien on määrä suorittaa vitasuksen poistava rituaali.Tehtävään liittyvät mukaan pappi, sureva ritari, kiertävä huijari sekä upponiskainen nuorukainen, joka unelmoi ritariksi tulemisesta. |
|
On vuosi 140 eaa. Kaksikymmentä vuotta siitä kun koko yhdeksäs legioona katosi Skotlannin vuorille. Nuori kenturio Marcus Aquila saapuu Roomasta selvittämään mysteeriä, puhdistaakseen isänsä maineen. |
| Ohjaus: Dominic Sena |
|
Ohjaus: Kevin Macdonald |
| Pääosissa: Nicolas Cage, Ron Perlman, Stephen Graham, Ulrich Thomsen |
|
Pääosissa: Channing Tatum, Mark Strong, Jamie Bell, Donald Sutherland, Denis O'Hare |
| Ensi-ilta: 11.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 18.02. 2011 |
Gulliverin matkat
|
|
Rabbit Hole
|
Gulliver on pieni mies, jolla on isoja unelmia, kunnes hän hyppää mukaan elämänsä seikkailuun. Lemuel Gulliver on postimiehenä The Times –lehden toimituksessa. Hän haaveilee toimittajan urasta ja päättää tehdä päätoimittajaan vaikutuksen lähtemällä selvittämään mystisen Bermudan kolmion salaisuutta. Hän joutuu hurjaan myrskyyn, jonka päätteeksi hän päättyy rannalle, jossa häntä odottaa yllätys – maan asukkaat ovat pikkuruisia Lilliputteja. Kivikkoisen alun jälkeen jättiläiskokoinen Gulliver ja hänen muutaman sentin pituiset ystävänsä löytävät loppujen lopuksi yhteisen sävelen, kun Gulliverista kuoriutuu kelpo johtaja ja hän johdattaa Lilliputit voittoon taistelussa naapurisaaren hallitsijaa vastaan. |
|
Becca ja Howie Corbettin onnellinen perheidylli romahtaa, kun heidän pieni poikansa, Danny, kuolee auto-onnettomuudessa. Dannyn vuoksi uransa hyllylle laittanut kotiäiti Becca yrittää määritellä olemassaolonsa uudestaan hyvää tarkoittavien ystävien ja sukulaisten lohdutusyritysten keskellä, Howie hukuttaa suruaan onnellisiin muistoihin.
Rabbit Hole perustuu David Lindsay-Abairen samannimiseen, Pulitzer-palkittuun näytelmään. |
| Ohjaus: Rob Letterman |
|
Ohjaus: John Cameron Mitchell |
| Pääosissa: Emily Blunt, Jason Segel, Jack Black, Amanda Peet, T.J. Miller, Billy Connolly |
|
Pääosissa: Nicole Kidman, Aaron Eckhart, Sandra Oh, Dianne Wiest, Jon Tenney |
| Ensi-ilta: 18.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 18.02. 2011 |
Kova kuin kivi
|
|
Just Go With It
|
Pelkuri nimeltä Tom Chaney on kylmäverisesti ampunut 14-vuotiaan Mattie Rossin isän, ja tyttö on päättänyt viedä tappajan oikeuteen. Hän värvää avukseen liipaisinherkän juopon sheriffin Rooster Cogburnin ja ryhtyy, miehen vastalauseista huolimatta, metsästämään Chaneya. Isän veri vaatii tyttöä ajamaan rikollisen intiaanien alueelle ja löytämään hänet ennenkuin Texasin ratsupoliisi LaBoeuf nappaa Chaneyn ja vie hänet Texasiin vastaamaan toisen miehen murhasta. |
|
Adam Sandlerin näyttelemä sitoutumista pelkäävä plastiikkakirurgi iskee naisia "sormus" sormessa Just Go With It -elokuvassa. Ihania neitokaisia riittää, mutta yksi on ylitse muiden ja tämän valloittamiseen tarvitaan monimutkaisempi suunnitelma: valeliitossa elävä naissankari tarvitsee vale-eron ja kuvaan astuu nyt lääkärin assistentti, jota esittää Jennifer Aniston. Arvata saattaa, että kimurantteja tilanteita riittää. |
| Ohjaus: Ethan Coen, Joel Coen |
|
Ohjaus: Dennis Dugan |
| Pääosissa: Josh Brolin, Matt Damon, Jeff Bridges, Barry Pepper, Domhnall Gleeson, Hailee Steinfeld |
|
Pääosissa: Jennifer Aniston, Adam Sandler, Nicole Kidman, Heidi Montag, Bailee Madison |
| Ensi-ilta: 18.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 25.02. 2011 |
Black Swan
|
|
Summer Wars
|
Black Swan kertoo Ninasta, New York City Ballet'n tanssijattaresta, jonka elämään ei tähtiballerinoille tyypilliseen tapaan mahdu juuri mitään muuta kuin tanssi. Hänen jo uransa päättänyt tanssijaäitinsä Erica tukee innokkaasti tyttärensä kunnianhimoista urakehitystä. Kun taiteellinen johtaja Thomas Leroy päättää vaihtaa ensitanssijatar Beth MacIntyren pois seuraavan kauden avaavasta Joutsenlammesta, Nina on vahvin ehdokas tämän korvaajaksi. Mutta Ninalla on kilpailija: uusi tulokas Lily, joka hänkin tekee vaikutuksen Leroyhin. |
|
Lähitulevaisuudessa virtuaaliyhteisö OZ on antanut kaikille mahdollisuuden päästä nettiin mistä ja milloin tahansa. Käyttäjät kontrolloivat avatariaan OZ:issa shoppailuun, laskujen maksamiseen ja hauskanpitoon. Kenji, tavallinen lukiolaispoika, viettää kesälomansa joutilaana työskennellen osa-aikaisena OZ:n ylläpitäjänä. Mutta sitten hänen unelmiensa tyttö, Natsuki, kutsuu hänet kotikyläänsä Naganoon! Kun he saapuvat perille, Kenjin hämmästykseksi Natsuki pyytää häntä esiintymään sulhasenaan jotta tytön vanha isoäiti olisi onnellinen. |
| Ohjaus: Darren Aronofsky |
|
Ohjaus: Mamoru Hosoda |
| Pääosissa: Mila Kunis, Natalie Portman, Winona Ryder, Vincent Cassel, Sebastian Stanr |
|
Pääosissa: Ryunosuke Kamiki, Nanami Sakuraba, Mitsuki Tanimura, Sumiko Fuji |
| Ensi-ilta: 25.02. 2011 |
|
Ensi-ilta: 25.02. 2011 |
|
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
|
|
|
|
The Rite
|
|
Gnomeo ja Julia
|
Tositapahtumien inspiroima The Rite seuraa pappisseminaarissa opiskelevaa nuorta pappia Michael Kovakia (Colin O’Donoghue), skeptikkoa, joka päätyy vasten tahtoaan Vatikaaniin manaajien kouluun. Roomassa hän tutustuu epätavalliseen pappiin, Isä Lucasiin (Anthony Hopkins), joka perehdyttää hänet kristinuskon pimeään puoleen.
Mikael Håfströmin (1408) ohjaama The Rite on yliluonnollinen trilleri, joka paljastaa, miten sielunvihollinen ulottaa vaikutuksensa jopa maailman pyhimpään kolkkaan. |
|
Kaikkien aikojen rakkaustarina, pääosassaan... puutarhatontut? Animaatiokomediassa “Gnomeo ja Julia” Shakespearen maailmankuulu tarina saa hullunhauskan käsittelyn. Elokuvan ohjauksesta vastaa Kelly Asbury (“Shrek 2”), sekä vanhoista ja uusista lauluista Elton John. James McAvoy ja Emily Blunt ovat antaneet alkuperäisäänet Gnomeon ja Julian muodostamalle pääparille, jolla on yhtä monta estettä ylitettävään kuin klassisilla kaimoillaan heidän joutuessaan keskelle naapurusten riitaa. Mutta onnistuuko nuoripari tonttuilemaan tiensä onneen, kun peliin heitetään vielä vaaleanpunaisia muoviflamingoja ja jännittävää ruohonleikkurirallia? |
| Ohjaus: Mikael Håfström |
|
Ohjaus: Kelly Asbury |
| Pääosissa: Anthony Hopkins, Colin O’Donoghue, Alice Braga, Ciarán Hinds, Toby Jones, Rutger Hauer |
|
Pääosissa: James McAvoy, Emily Blunt, Michael Caine, Jason Statham, Maggie Smith, Patrick Stewart, Ashley Jensen, Stephen Merchant, Matt Lucas, Jim Cummings, Julie Walters, Richard Wilson, Ozzy Osbourne |
| Ensi-ilta: 04.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 04.03.2011 |
Vuosi elämästä
|
|
Ole luonani aina
|
Gerri ja Tom nauttivat täysin siemauksin onnellisesta avioliitostaan, jo ehtoopuolelle kaartuvasta tasaisesta elämästään ja ennen kaikkea hurmaavan puutarhapalstansa hoidosta. Heidän ympärillään kuitenkin myllertää tunteiden koko kirjo. Heidän 30-vuotias poikansa ei ole onnistunut löytämään sopivaa kumppania, Tomin vanha ystävä Ken surkuttelee traagista elämänkohtaloaan, Gerrin yksinäinen työtoveri Mary potee auto- ja alkoholiongelmiensa ohella ikääntymisen tuskaa, Tomin vanhempi veli jää järkytyksekseen leskeksi. Kevät, kesä, syksy, talvi. Vuoden kiertoon mahtuu elämän koko autuus ja raadollisuus rakkaudesta yksinäisyyteen, syntymästä kuolemaan, toivosta epätoivoon, pimeästä valoon. |
|
Kathy (Carey Mulligan), Tommy (Andrew Garfield) ja Ruth (Keira Knightley) viettävät lapsuutensa Hailshamissa, päällepäin idyllisessä englantilaisessa sisäoppilaitoksessa, missä he saavat selville synkän ja musertavan salaisuuden omasta tulevaisuudestaan. Kun nuo erottamattomat ystävykset myöhemmin lähtevät koulun turvasta ja kulkevat vääjäämättä kohti aikuisiässä odottavaa karmeaa kohtaloaan, he joutuvat lisäksi kohtaamaan myös syvimmät rakkauden, mustasukkaisuuden ja petoksen tunteensa, jotka uhkaavat rikkoa heidän keskinäiset välinsä. |
| Ohjaus: Mike Leigh |
|
Ohjaus: Mark Romanek |
| Pääosissa: Jim Broadbent, Lesley Manville, Ruith Sheen, Peter Wight |
|
Pääosissa: Carey Mulligan, Andrew Garfield, Keira Knightley |
| Ensi-ilta: 04.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 11.03.2011 |
Sovinto
|
|
Kohtalon valvojat
|
Kahden lapsen 34-vuotias äiti, Leena, elää sopusointuista ja onnellista elämää aviomiehensä ja lastensa kanssa Tukholman Söderissä. Hän on tukahduttanut nuoruutensa kipeät varjot ja katkaissut kaikki suhteensa ja kontaktinsa kasvuympäristöönsä Ystadiin, niin tehokkaasti että koko perhe uskoo Leenan vanhempien olevan kuolleita. Kaupunkilaisperheidylli alkaa rakoilla Leenan saadessa yllättävän puhelinsoiton Ystadin sairaalasta, jossa hänen äitinsä on lähellä kuolemaa. |
|
Onko kohtalomme omissa käsissämme vai manipuloiko meitä jokin näkymätön taho? Trillerin The Adjustment Bureau pääosassa on Matt Damonin esittämä poliitikko David Norris joka, nähtyään vilauksen omasta tulevaisuudestaan, tajuaakin haluavansa jotain muuta. Saadakseen haluamansa hänen on jäljitettävä ainoa rakastamansa nainen nykypäivän New Yorkista.
|
| Ohjaus: Pernilla August |
|
Ohjaus: George Nolfi |
Pääosissa: Noomi Rapace, Outi Mäenpää, Ville Virtanen, Ola Rapace
|
|
Pääosissa: Matt Damon, Emily Blunt, John Slattery |
| Ensi-ilta: 11.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 11.03.2011 |
Rango
|
|
Iltapäivä Toscanassa
|
Rango on elokuvan Pirates of the Caribbean ohjaajan uusi animaatio on seikkailukomedia joka vie yleisön hervottomalle ja liikuttavalle matkalle Villiin länteen. Tarina seuraa tavallista perhelemmikin turvallista elämää elävän ja identiteettikriisiä potevan kameleontti Rangon koomista ja värikästä matkaa. Kuinka korkealle sitä voi loppujen lopuksi tähdätä, jos elämän koko tarkoitus on sulautua ympäristöön?
Kun Rango sattuu päätymään karuun ja väkivaltaiseen kaupunkiin nimeltä Dirt - autiomaan kieroimpia ja kummallisimpia otuksia täynnä olevaan lainsuojattomien tyyssijaan -, vähän vähemmän rohkea lisko huomaakin erottuvansa joukosta. |
|
Ranskalaissyntyinen Elle (Juliette Binoche) on galleristi. Englantilainen James (William Shimell) on taiteen tutkija ja kirjailija. Iltapäivä Toscanassa (orig. Copie conforme) seuraa Ellen ja Jamesin kohtaamista pienessä Etelä-Toscanalaisessa kylässä yhden intensiivinen iltapäivän ajan.
Palkitun iranilaisohjaaja Abbas Kiarostamin ensimmäinen Iranin ulkopuolella tehty elokuva Iltapäivä Toscanassa sai ensiesityksensä toukokuussa 2010 Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Huikea roolityö Kiarostamin älykkään ja tyylitellyn draaman pääosassa toi Juliette Binochelle palkinnon parhaasta naispääosasta. |
| Ohjaus: Gore Verbinski |
|
Ohjaus: Abbas Kiarostami |
| Pääosissa: Johnny Depp, Abigail Breslin, Bill Nighy, Isla Fisher, Alfred Molina, Harry Dean Stanton, Ray Winston, Timothy Olyphant |
|
Pääosissa: Juliette Binoche, William Shimell |
| Ensi-ilta: 18.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 18.03.2011 |
I Am Number Four
|
|
Howl
|
Jännityselokuvistaan tunnettu D.J. Caruso (“Eagle Eye”, “Paranoia”) on ohjannut trillerin poikkeuksellisia kykyjä omaavasta nuorukaisesta nimeltä John Smith (Alex Pettyfer), joka pakenee henkensä kaupalla hänen peräänsä lähetettyä vihollista. John vaihtelee henkilöllisyyttään ja muuttaa kaupungista toiseen holhoojansa Henrin (Timothy Olyphant) kanssa—niin hän on joka paikassa uusi tulokas vailla menneisyyden siteitä. Sitten ohiolaisessa pikkukaupungissa, jossa John tällä kertaa sattuu asumaan, tulee vastaan sarja yllättäviä tapahtumia—hän tapaa uuden ihastuksen (Dianna Agron) ja saa uusia ällistyttäviä voimia sekä yhteyden muihin, jotka jakavat hänen uskomattoman kohtalonsa. |
|
Howl - Huuto on elokuva runosta, joka vei kustantajansa oikeuteen ja kirjoittajansa osaksi populaarikulttuurin historiaa. Allen Ginsbergin Huuto ja muita runoja on beat-sukupolven kiteytymä, runoteos, joka muutti kirjallisuuden historiaa - ja maailmaa.
Rob Epsteinin ja Jeffrey Friedmanin ohjaama Howl on tyylikäs yhdistelmä oikeussalidraamaa, Ginsbergin elämäntarinaa ja ajankuvaa. 1950-luvun Yhdysvallat on tallennettu silmiä hivelevän kauniisti, ajan musiikkia oivaltavasti hyödyntäen.
|
| Ohjaus:D.J. Caruso |
|
Ohjaus: Rob Epstein & Jeffrey Friedman |
| Pääosissa: Alex Pettyfer, Timothy Olyphant, Teresa Palmer, Dianna Agron, Callan McAuliffe |
|
Pääosissa: James Franco, Todd Rotondi, David Strathairn, Jon Hamm |
| Ensi-ilta: 18.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 23.03.2011 |
Arthur ja kaksi maailmaa
|
|
Paha paikka
|
|
Arthur seikkailee jälleen hauskassa koko perheen elokuvassa.
Paha Maltazard on nyt kaksi metriä pitkä ja Arthur edelleen vain viisi senttiä pieni, mutta sehän ei estä sankariamme syöksymästä kohti uusia seikkailuja ystäviensä Selenian ja Betamechen kanssa.
Arthur ja kaksi maailmaa on Luc Bessonin kirjoittaman trilogian kolmas osa.
|
|
Päästyään collegesta vannoutunut poikamies Ronny (Vaughn) ja onnellisesti naimisissa oleva Nick (James) ovat kokeneet ylä- ja alamäkiä. Nykyään he ovat kumppanit autoja suunnittelevassa yrityksessä ja yrittävät saada unelmaprojektin jolla lanseerata firma. Yhdessä Ronnyn tyttöystävän Bethin (Connelly) ja Nickin vaimon Genevan (Ryder) kanssa he ovat voittamattomia.
Mutta Ronnyn maailma mullistuu hänen nähdessään vahingossa Genevan ulkona toisen miehen kanssa ja alkaa päättäväisesti selvittää asiaa. Amatöörietsivänä hänen elämänsä muuttuu koomiseksi kaaokseksi ja huomaa, että myös Nickillä on salaisuuksia. Kellon käydessä ja paineiden kasautuessa heidän uransa suurimman presentaation takia Ronnyn on päätettävä mitä tapahtuu, jos hän paljastaa totuuden parhaalle ystävälleen.
|
| Ohjaus: Luc Besson |
|
Ohjaus: Ron Howard |
Pääosissa: Freddie Highmore, Mia Farrow, Robert Stanton, Cooper Daniels
|
|
Pääosissa: Vince Vaughn, Kevin James, Jennifer Connelly, Winona Ryder, Channing Tatum, Queen Latifah |
| Ensi-ilta: 25.03.2011 |
|
Ensi-ilta: 25.03.2011 |
|