RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

DNA VIRUSTARKASTAJA

dna Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

07.03.2010 22:44

Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistyö jatkuu Ihmemaassa

Ohjaaja Tim Burton jatkaa uraansa satujen parissa. Tällä kertaa miehen hyppysiin on tarrautunut yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista tarinoista höystettynä taianomaisin ja mielikuvituksellisin sävyin. Hullua Hatuntekijää esittää Johnny Depp ja nuori Mia Wasikowska näyttelee Liisaa, joka seuraa valkoista kania aina kaninkoloon asti. Pudottuaan koloon Liisa joutuu Ihmemaahan, jossa hän tapaa Kanin, Tittelityyn ja Tittelitomin, Hiiren, Kaalimadon, Veijarikissan ja tietysti Hatuntekijän. Surrealistinen fantasia nähdään leffateattereissa myös kolmiulotteisena Disney Digital 3D™ -elämyksenä.

On vaikea kuvitella Liisa Ihmemaassa elokuvan ohjaajaksi ketään muuta kuin Tim Burton. Urallaan monia fantasiaa upeasti sivuavia elokuvia ohjannut Burton on luonut muutaman vuosikymmenen saatossa uniikin visuaalisen kuvaston, jota mies yhä kiihtyvällä tahdilla hyödyntää. Burtonin maailma on sopivasti vino, goottilaisen synkkä ja aina täynnä uusia yllätyksiä. Miehen ura on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut yksi Hollywoodin tasaisimmista. Filmografian heikoimmat lenkit osuvat uudelleenfilmausten (Apinoiden planeetta, 2001) ja retroilun (Mars hyökkää!, 1996) kohdalle. Kummassakin pätkässä Burton onnistuu visuaalisesti, mutta tarinat eivät kohtaa tekijän ominta fantasiamaailmaa. Burtonin filmografiaa selaillessa yksi yhteinen piirre työntyy esille pääteoksista: näyttelijä Johnny Depp.

Saksikäsi Edwardista Willy Wonkaksi

Edward ScissorhandJohnny Deppin ensimmäinen rooli Burtonin ohjauksessa oli Saksikäsi Edward (Edward Scissorhands, 1990), jossa Depp näytteli saksilla varustettua yksinäistä poikaa. Vanhan keksijän (Vincent Price) viimeinen luomus jää hitusen keskeneräiseksi, ja siksi Edwardin käsien tilalla on sakset. Burtonin into tehdä oma versionsa Frankensteinin hirviöstä sai Saksikäsi Edwardissa jo toisen tulkinnan. Ohjaajan alkuaikojen lyhytelokuvassa Frankenweenie (1984) nuori poika (Barret Oliver) herättää auto-onnettomuudessa kuolleen koiransa henkiin. Eikä Burtonin Frankenstein into tunnu laantuvan, sillä mies on tällä hetkellä viimeistelemässä uutta versiota vanhasta Frankenweenie-lyhäristä - kaikkien muiden projektien ohella.

Neljä vuotta Saksikäsi Edwardin jälkeen Burtonin ja Deppin tiet yhtyivät toistamiseen. Burton ohjasi mustavalkopätkän kulttiohjaaja Ed Wood Jr:n elämästä. Rudolph Greyn kirjoittamaan elämänkertaan Ed Wood on Ed Wood perustuva elokuva keskittyy Ed Woodin (Johnny Depp) ja Bela Lugosin (Martin Landau) suhteeseen. Perusvireeltään komediallinen leffa ei olisi ehtaa Burtonia ilman surumielisiä elementtejä. Tällä kertaa katsojan kyynelkanavia aktivoi Oscar-pystin roolistaan napannut Martin Landau. Depp vetäisi Ed Woodin roolin sen verran irtonaisesti, että miehen merkitys Burtonin silmissä kasvoi yhä merkittävämmäksi.

Kaksikon seuraava yhteistyö oli romanttisesta kauhusta virikkeensä saanut Päätön ratsumies (Sleepy Hollow, 1999), jossa Deppin roolihahmo konstaapeli Ichabod Crane sai kinkkistäkin kinkkisemmän tehtävän: miehen piti selvittää päättömän ratsumiehen arvoitus. Burtonin käsittelyssä verellä läträäminen ja päiden katkominen tuntuvat kaikkea muuta kuin vastenmieliseltä katsottavalta. Goottilaisen synkkä kuvasto ja Deppin höyrähtänyt roolihahmo käyvät käsi kädessä pahan voimia vastaan.

Liisa Ihmemaassa on Burtonin ja Deppin neljäs peräkkäinen yhteistyö

Mad HatterPäättömän Ratsumiehen jälkeen Burton palasi sadun pariin ohjaamalla Roald Dahlin lastenkirjaan perustuvan Jali ja Suklaatehdas (Charlie & The Chocolate Factory, 2005) satufantasian. Lukuisilla musiikkikohtauksilla vuorattu karkkipussimainen väripaletti sai jatkokseen synkkääkin synkemmän kauhumusikaalin Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street, 2007). Kummankin elokuvan pääosa lankesi niin ikään muutoskykyiselle Johnny Deppille, joka oli ollut yhtäjaksoisesti Burtonin parivaljakkona jo kolmessa produktiossa (tähän lasketaan myös äänityö Corpse Pride -animaatiossa).

Jali ja Suklaatehdas, Corpse Pride ja Sweeney Todd saavat nyt jatkoksi yhden Burtonin haastavimmista töistä, jossa Depp näyttelee Hullun Hatuntekijän vaativan roolin. Miehen suoritusta on jo ehditty suitsuttaa eri yhteyksissä, mutta vasta perjantaina 12. maaliskuuta jokaisella on mahdollisuus tarkistaa parivaljakon nykykunto elokuvateattereissa kautta maan. Leffasta pyörii teattereissa kaksi versiota: normaali "2D"-filmiversio sekä kolmiulotteinen Disney Digital 3D™ -versio.

Liisa Ihmemaassa elokuvateattereissa 12.3. 2010 kautta maan.


Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Disney