30.11.2009 18:12
Vuoden 2010 tietoturvauhat
Asiantuntijat listaavat vuoden 2010 todennäköisimmät tietoturvauhat
IBM:n ja Sophoksen asiantuntijat ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen, ja arvioineet minkälaisia uhkia internet tuo tullessaan vuonna 2010. Sekä tavallisille verkonkäyttäjille että yrityksillä tarkoitettu arvio listaa ensi vuoden suurimmiksi vaaroiksi mm. piratismin ja erilaiset sosiaaliset verkostot.
Miksi piratismin? Piraattiohjelmat olivat virusten ensimmäinen oikea levityskanava, mutta nyt piratismi tulee vaikuttamaan turvattomuuten entistä kierommin. Koska piraattituotteiden käyttäjät eivät uskalla päivittää ohjelmiaan, eivät nämä saa tärkeitä tietoturvapäivityksiä, altistuen näin vaaroille jotka ohjelman tekijät ovat jo korjanneet. Myös sosiaaliset yhteisöt antavat rikollisjärjestöille "oivia" mahdollisuuksia. Twitterin kautta on erinomaista levitää haittaohjelmia, ja LinkedIn:in kautta voidaan etsiä niin sanottuja korkean profiilin kohteita.
Tärkeimmiksi yksityiselle netinkäyttäjille suunnatuiksi ohjeiksi voisi ainakin tämän raportin perusteella todeta seuraavaa: ostakaa ohjelmistanne lailliset versiot, ja käyttäkää Twitterin ja Facebookin kaltaisia palveluita varoen. Ne ovat suosittuja, ja niiden rooli verkkorikollisten kohteina tulee ainoastaan kasvamaan.