12.11.2009 12:18

Trine (PC, PlayStation 3)

Trine, suomalaisen Frozenbyten täyskäännös futuristisesta räiskinnästä sadunomaisen fantasian pariin, ehti ilmestymään PC-pelaajien iloksi jo kesällä. Fysiikkapohjainen tasohyppely yllätti ja ihastutti tuoreella ja kauniilla toteutuksellaan.

Luvattu PlayStation 3 -versio jumiutui Sonyn laadunvalvontaprosessiin niin pahasti, että monet ehtivät jo unohtamaan koko teoksen. Aivan turhaan, sillä nyt vihdoinkin valmistunut konsolikäännös lumoaa skeptisimmänkin pelaajan.

Siirtymä ylhäältä kuvatusta räiskintäpelistä sivusuuntaan scrollaavaan rauhalliseen tasohyppelyyn voi tuntua melkoiselta. Lähemmin tarkasteltuna pelien vahvuusalueet ovat kuitenkin samanlaiset. Shadowgrounds panosti näyttävään grafiikkaan ja tunnelmalliseen äänimaailmaan ja Trine nojaa samaan kivijalkaan. Mutta on siellä kiiltävän pinnan alla pelikin, oikein hyvä sellainen.

Kauan sitten, kaukaisessa kuningaskunnassa

Trine on satu. Sellainen oikea, vanhan ajan tarina, jollaisia ei juuri enää kerrota. Turvallisen kertojasedän ääni vie pelaajat matkalle lumoavan kauniiseen fantasiamaailmaan, jossa varkaan, velhon ja ritarin muodostama epätodennäköinen sankarikolmikko taistelee epäkuolleiden armeijaa vastaan.

Silmien eteen piirretään sellainen valon ja varjon leikki, että kauneutta arvostava on myyty ensimmäisestä tasosta lähtien. Pelihahmot liikkuvat perinteikkäällä kaksiulotteisella tasolla, mutta itse maailmassa on syvyyttä. Välillä harmittaa. Olisi mukava irrottautua 2d:n rajoituksista ja lähteä kurkistamaan, mitä taustalla häämöttävien raunioiden kätköistä löytyykään.

Äänimaailma seurailee sadunomaista teemaa. Tarinaa viedään eteenpäin kertojan ja kolmen hahmon kommenttien saattelemana. Näyttely on karrikoitua, mutta sellaisenaan kokonaisuuteen sopivaa.

Demoscenestä tutun Ari Pulkkisen musiikit vievät kuitenkin pisimmän korren audiorintamalla. Rauhalliset, surumielisetkin mutta yhtä lailla ajoittain hilpeän leikittelevät taustat luovat sen viimeisen silauksen, joka tarvitaan pelaajan siirtämiseksi tarinan maailmaan. Tunnusteema jää soimaan päähän pitkäksi aikaa pelin lopettamisen jälkeenkin, mutta kerrankin ilman, että korvamato ärsyttäisi.

Kolmen kopla

Trinen sankarien taitovalikoima täydentää hyvin toisiaan. Panssaroitu ritari suojelee ystäviään kilven avulla ja palauttaa huonouniset luurangot takaisin haudan lepoon joko miekan tai sotavasaran avustuksella. Varas käyttää jousipyssyä Robin Hoodin lailla, mutta yhtä lailla neitoselta käy hurja kiipeily köyden varassa.

Pelillisesti ehkä suurimpaan rooliin nouseva velho siirtelee esineitä telekineettisillä voimillaan. Tarvittaessa laatikoita ja lankkuja voi ja pitääkin myös luoda tyhjästä. Tasapainotus eri hahmojen ominaisuuksien välillä olisi kaivannut vielä hieman viilausta. Nyt valtaosa pulmista vaatii velhon taitoja, kun taas kahdelle muulle veijarille jää jäljelle lähinnä taisteleminen. Toisaalta maagi on luurankoarmeijaa vastaan käytännössä avuton, joten ilman apuja ei kaapuveikkokaan pärjää.

Kolmikon voimia yhdistellen olisi tarkoitus edetä viidentoista tasaisesti vaikeammaksi muuttuvan kentän läpi. Matkan varrella taistellaan haudoistaan nousseita luurankoja vastaan ja selvitetään pienimuotoisia puzzleja.

Pulmat liittyvät useimmiten joko kuilujen ylittämiseen tai ovien avaamiseen vipuja ja nappeja painellen. Yksinkertaisesta ideasta on saatu yllättävän paljon irti, vaikka loppua kohden tekeminen toistaakin jo hieman itseään. Kiitos kuuluu pelimekaniikalle, joka kannustaa kokeilemaan erilaisia ratkaisumalleja. Kun saman pulman voi taklata monella tavalla, ei kierrätyskään häiritse niin pahasti.

Säröjä paratiisissa

Pelaaminen viihdyttää yksinkin, mutta parhaimmillaan Trine on yhteistyöpelinä. Enimmillään kolme kaverusta voi osallistua seikkailuun yhtä aikaa, ja vaikka ongelmat ratkeavat ilmankin apuja, mahdollistaa yhteistyö aivan uusia lähestymistapoja. Peliin liittyminen ja siitä poistuminen onnistuu vaikka kesken kentän.

Yhteistyöpeli ei ainakaan toistaiseksi onnistu verkon välityksellä, tosin pelityyppikin toimii paremmin samalta sohvalta nautittuna. Sen sijaan tekijät ansaitsevat suuremman miinuksen viimeisen kentän kohdalla niiaavasta rytmityksestä.

Rauhallista ja pohdiskelevaa pelaamista esittelevän teoksen lopettaminen turhauttavan hankalaan ajastettuun kiipeilyhaasteeseen jättää kitkerän sävyn muuten makoisaan kokonaisuuteen. Onneksi aikarajaa ei ole helpoimmalla vaikeustasolla, mutta ikävä tahra siitä silti jää muuten kiiltävään kokonaisuuteen.

Onneksi ongelma ei kuitenkaan ole suuren suuri. Trine on joka tapauksessa lumoavan kaunis pelikokemus, jonka pariin palaa mielellään vielä uudelleenkin, jos ei muuten, niin keräämään ne piilotetut aarteet ja salaisuudet, jotka ensimmäisellä kierroksella jäivät huomaamatta. Kenenkään vähän rauhallisemmasta nautiskelupelaamisesta pitävän ei kannatakaan missata Frozenbyten mainiota taidonnäytettä.

Juho Anttila