Nuffle on Blood Bowlin ikioma suojelusjumala. Mutta mikä ihme on Verimalja? No, tietenkin jo yli
kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt lautapeliklassikko, jossa örkit, haltiat, kääpiöt ja muut mitä
erilaisimmat fantasiaolennot kohtaavat toisensa amerikkalaisen jalkapallon anarkistisemman ja
väkivaltaisemman version merkeissä. Nyt hurme värjää pitkästä aikaa myös tietokoneen ruudut, kun
Cyanide tuo pelien kuninkaan koteihimme.
Hyökkäysrivistö ojennukseen
Tavoite pelissä on hyvin yksinkertainen. Piikikäs pallo olisi syytä toimittaa vastustajan
maalialueelle, keinolla millä hyvänsä. Siinä sivussa kilpailevan joukkueen pelaajia ruhjotaan
nurmen pintaan mehukkaan väkivaltaisin ottein. Monilla joukkueilla turpasauna on pääasia ja maalit
tehdään myöhemmin. Jos tehdään.
Pelimekaniikka on suunniteltu suorastaan nerokkaasti. Teoriassa vuoronsa aikana saa siirtää
jokaista joukkueensa pelaajaa. Käytännössä näin ei kuitenkaan käy aina tai edes kovinkaan usein,
sillä jos pelaaja kompastuu, pudottaa pallon tai sählää muuten vain, siirtyy ohjaus
vastustajalle.
Menestys on kiinni luovasta riskinotosta, vaikka onnettarellakin on juuri sopivasti
vaikutusta tapahtumiin. Uskallanko vielä yrittää melko varmaa taklausta ennen kuin koetan
tärkeämpää, mutta paljon riskialttiimpaa läpijuoksua? Taitava pelaaja osaa valita siirtonsa niin,
että todennäköisyyden lait tukevat valittua taktiikkaa, mutta tuplaykkönen riittää silti kaatamaan
varmimmankin suunnitelman.
Yli kahdenkymmenen vuoden marinoituminen innokkaiden pelaajien käsittelyssä on tehnyt säännöille
hyvää. Blood Bowl on tasapainotettu todella hyvin. Jokaisella joukkueella on omat vahvuutensa ja
heikkoutensa. Ääripäissä haltiat tanssivat ja hyppivät tiukimmankin puolustuslinjan yli ja ohitse,
mutta murtuvat oitis, kun iso ilkeä örkki katsoo vähän pahasti. Kääpiöt sen sijaan ovat hitaita ja
kömpelöitä, mutta voi että ne pirulaiset lyövät lujaa. Erilaisia yhdistelmiä löytyy yhtä paljon
kuin joukkueitakin.
Missattu syöttö
Varsinainen pelaaminen onnistuu sekä yksin että verkossa. Tekoälyä vastaan pelatessa tarjolla on
yksittäisten matsien lisäksi turnauksia ja laaja kampanjatila. Mutta miksi ihmeessä yksinpelin
ytimenä toimivan kampanjan ensimmäiset turnaukset kierrättävät samoja tylsiä joukkueita?
Tympääntymisvaara on todellinen, kun kääpiöitä vastaan joutuu matsaamaan neljättä tai viidettä
kertaa muutaman ottelun sisällä.
Tietokone toimii myös ihan hyvänä harjoitusvastustajana, mutta kovin pitkäaikaista haastetta
siitä ei irtoa. Itse ehdin pelata puolisen sataa verkkopeliä ennen kuin lähdin kokeilemaan
yksinpeliä eikä tekoäly pystynyt vastaamaan ihmisvastustajien hiomiin taktiikoihin. Kokeneelle
pelaajalle pärjäävää silikonivalmentajaa ei toki ole realistista odottaakaan. Tällaisenaan
tietokonevastustaja tekee kuitenkin usein niin selviä laiminlyöntejä ja suoranaisia typeryyksiä,
ettei niitä voi katsoa läpi sormien.
Ennemmin tai myöhemmin veri vetääkin verkkoon. Valitettavasti ennen pelaamaan pääsyä törmää
pelin heikoimpaan osa-alueeseen. Odotushuone keskustelukanavineen on kuin suoraan 90-luvulta sekä
ulkonäöltään että toimivuudeltaan. Koko roska pitäisi rehellisyyden nimissä suunnitella uudestaan,
esimerkiksi nyt omien liigojen ylläpitäminen on luvattoman vaikeaa.
Peli
julkaistiin myös alunperin luvattoman bugisena. Iso osa sääntöpuutteista, verkkovirheistä ja
kaatumisista on saatu jo nitistettyä, mutta pelin foorumilta löytyy vielä harmillisen pitkä lista
korjaamattomia bugeja. Ei toki mitään pelintappajia, mutta kohdalle sattuessaan virheet kyllä
harmittavat.
Touchdown!
Onneksi itse peli on silkkaa rautaa. Blood Bowl on täynnä elämyksiä, oli kyse sitten huolella
treenatun tähtipelaajan valitettavasta kuolemasta, viimeisille vuoroille venyvästä trilleristä tai
Urheiluruutu-tasoisesta huippusuorituksesta. Jokaisesta matsista riittää puhuttavaa ja kerrottavaa.
Mitä siitä, että kanssaihmiset katsovat hieman oudoksuen ja säälivästi pelistä papattavaa
fania.
Joku saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, miksi en ole sivunnut sanallakaan Blood Bowlin
uudistuksia: reaaliaikaista pelitilaa ja vaihtoehtoisia lisäsääntöjä? Syy tähän on yksinkertaisesti
se, ettei mainituilla ominaisuuksilla ole juuri mitään virkaa.
Pelaajien treenaaminen, sponsorisopimukset ja ominaisuuksia nostavat varusteet eivät tuo
huippuunsa viritettyihin sääntöihin mitään sellaista uutta ja ihmeellistä, mikä kannustaisi
käyttämään niitä. Vaikka lisäsäännöt eivät varsinaisesti riko peliä, tuntuvat ne ennen kaikkea
turhilta.
Reaaliaikainen pelimuoto taas on kuin sekava ja vähemmän taktinen versio aidosta pelistä. Ei
siinäkään mitään varsinaista vikaa ole, mutta on vaikea nähdä, miksi kukaan haluaisi pelata sitä,
kun tarjolla on myös se oikea Blood Bowl.
Cyaniden näkemys legendaarisesta pelistä on lukuisista vioistaankin huolimatta juuri sitä, mitä
Blood Bowl -fanit ovat odottaneet jo ties kuinka pitkään. Kohtuullinen tekoälyvastustaja ja
mahdollisuus pelata verkossa muita ihmisiä vastaan riittävät tekemään pelistä kerta kaikkiaan
loistavan koukuttavaa, herkullisen väkivaltaista urheiluviihdettä. Pelin ostavan kannattaa
kuitenkin varata matkaan mukaan hitusen pitkää pinnaa ja buginsietokykyä, sillä täydellisestä
suorituksesta jäädään vielä harmillisen kauas.
Juho Anttila
