Mon Jan 02 14:51:00 EET 2012

Batman: Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)

Miltä tuntuisikaan olla Batman? Ei se TV-sarjan pelle vaan aito, synkkä, väkivaltainen mutta oikeudenmukainen lepakkomies? Hyvältähän se tuntuu kertoi Arkham Asylum ja nyt Arkham City korottaa panoksia.

Toissavuotisen yllätyshitin jatko-osa lupaa paljon, mutta kovat ovat odotuksetkin. Avoin pelimaailma, enemmän tekemistä, enemmän Batmania. Tosifanin ainoa toive on, että myös laatu kestäisi laajennukset.

Palataan hetkeksi Arkhamin mielisairaalan tunnelmiin. Arkham Asylum tuli kulman takaa ja yllätti olemalla lähes täydellinen pelinäkemys Batmanista. Kohdilleen osui niin tunnelma kuin pelattavuuskin, saavutus, jolla noustiin vuoden 2009 parhaiden pelien kapeaan kärkeen.

Arkham City jatkaa samaa tarinaa. Mielisairaalan entinen johtaja on nyt noussut Gothamin pormestariksi ja kaikki rikolliset on suljettu kokonaisen kaupunginosan nielaisevaan supervankilaan, Arkham Cityyn. Laitoksen johtajaksi nimetyllä Hugo Strangellä ei ole ilmeisesti järin puhtaat jauhot pussissa ja lisäksi parrakas herrasmies tietää Batmanin oikean henkilöllisyyden.

Ei aikaakaan, kun lepakkomies huomaa tulleensa suljetuksi Arkham Cityn muurien sisäpuolelle toinen toistensa kanssa kinastelevien superroistojen seuraksi. Mutta tämä on vasta alkua, sillä Strangen suunnitelma uhkaa paitsi Arkham Cityn asukkien, myös koko Gothamin tulevaisuutta ja kuolemansairaalla Jokerillakin on sanansa sanottavana ennen kuin koko sotku on siivottu.

Entistä suurempi, vähintään yhtä hyvä

Huomattavasti kasvanut pelimaailma on näkyvin ero edelliseen Batmaniin verrattuna. Arkham City:ssä riittää lääniä tutkittavaksi. Kaupunki jakaantuu temaattisesti hieman erilaisiin alueisiin, joita kaikki yhdistää kuitenkin samanlainen synkkyys. Pelialue on myös näkyvästi kolmiulotteinen. Batman ottaa haltuunsa niin kerrostalojen katot, synkät kujat kuin maanalaiset viemäritkin.

Pelkkä pinta-ala ei riitä, jos tekeminen on tylsää ja itseään toistavaa. Arkham City ei lankea tähänkään ansaan, vaikka jotkut moista pelkäsivätkin kun tiedot avoimesta maailmasta tihkuivat julkisuuteen. Tekemistä on paljon, mutta peli ei silti sorru samanlaisten tusinatehtävien kierrättämiseen.

Ensimmäisestä pelistä tuttuja Arvuuttajan tehtäviä öytyy nyt entistä enemmän, ympäri kaupunkia. Tehtävät jakaantuvat karkeasti kahteen kategoriaan. Arvoitukset vaativat tietyn kohteen löytämistä rajatulta alueelta annetun vihjeen perusteella. Tavallisemmat tehtävät ovat taas piilotettuja kysymysmerkin muotoisia palkintoja, joista monen haltuun saaminen vaatii Batmanin käytössä olevien varusteiden taitavaa hyödyntämistä.

Arvuuttajatehtävät ovat pelin sivutehtävistä kiinnostavimpia ja niiden parissa tulee vietettyä jopa enemmän aikaa kuin pääjuonta seuratessa. Sivutehtävätarjonta ei kuitenkaan rajoitu tähän, vaan tarjolla on useampikin pieni tarina, joissa tutut rikollishahmot joutuvat toteamaan Lepakkomiehen paremmakseen. Mikä parasta, jokainen sivutehtävä on myös pelillisesti yksilöllinen haaste ilman turhaa kierrätystä.

Sivutehtävät eivät silti kykene varastamaan huomiota tärkeimmältä, nimittäin pelin pääjuonelta. Se on, jos mahdollista, vieläkin eeppisempi ja kiehtovampi kuin Arkham Asylumin vastaava. Tällä kertaa kudelmaan on saatu upotettua lähes kaikki Batman-universumin oleellisimmat roistot Pingviinistä Mr. Freezen kautta Kaksinaamaan saakka. Mikäs siinä pelatessa, kun käsikirjoitus on erinomainen ja ääninäyttely vakuuttavaa. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä se, että Mark Hamill varastaa shown Jokerina, tosin nyt viimeistä kertaa.

Pum, poks ja pow

Pelattavuus ei ole juuri muuttunut Arkham Asylumin ajoista. Kokemus keskittyy Lepakkomiehen vahvuuksiin. Batman on oiva lähitaistelija, mutta taidot eivät suinkaan rajoitu siihen. Maailman paras salapoliisi näkee johtolangat salapoliisinäkymässä ja hyödyntää huimaa valikoimaa erilaisia huipputeknisiä apuvälineitä niin taistelussa kuin myös pelimaailmaa tutkiessaan.

Taistelujärjestelmä on yhä yksi markkinoiden parhaista. Se perustuu erilaisten liikkeiden ja torjuntojen oikea-aikaiseen toteuttamiseen. Nappien kaoottinen takominen toimii ainoastaan helpoimmilla vaikeustasoilla, muuten menestymiseen tarvitaan suunnitelmallisuutta ja hyvää reaktiokykyä.

Aluksi liikevalikoima on suppea, mutta pelin edetessä sekä käytettävien liikkeiden että apuvälineiden määrä kasvaa kuin huomaamatta varsin huimaksi. Pelkkä hengissä selviäminen ei myöskään riitä, vaan taisteluista jaetaan kokemusta sitä enemmän, mitä saumattomampi ja monipuolisempi taistelusuoritus on. Parhaimmillaan yhteenotot ovatkin kuin huimaa väkivaltabalettia, jossa liikkeet sulautuvat näyttäväksi ja viihdyttäväksi kokonaisuudeksi.

Toki taitava pelaaja välttää suoran yhteenoton alun perinkin. Batman on yön peto, joka vaanii vihollisia lattialuukun alla, nurkan takana tai vaikkapa katon rajasta roikkuen. Paniikki kasvaa roistojoukon sisällä, kun Lepakkomies napsii pahantekijät tajuttomaksi yksi toisensa jälkeen. Myös hiippailu on, toisin kuin monessa siihen keskittyvässä pelissä, äärimmäisen jännittävää ja viihdyttävää.

Kissa vieköön, mikä peli

Taisteleminen, salaisuuksien löytäminen ja tehtävien suorittaminen kartuttaa kokemuspistetiliä. Aina, kun kokemustaso nousee, tarjotaan pelaajalle mahdollisuus avata uusia ja paranneltuja ominaisuuksia joko Batmanille tai Kissanaiselle. Viimeksi mainittu on nimittäin tällä kertaa mukana myös pelattavana hahmona, jolle löytyy kourallinen omia pääjuoneen liittyviä tehtäviä sekä nippu kerättäviä salaisuuksia.

Kissanainen ei poikkea pelattavuudeltaan kovin paljoa Batmanista, pois lukien kyky liikkua myös katonrajassa. Kissatehtävät tarjoavat pientä vaihtelua lepakkohenkiseen pelailuun, mutta eivät herätä sen suurempia tunteita. Ihan kiva lisä peliin, joka pärjää aivan hyvin ilmankin.

Batman: Arkham City on nimittäin todella muhkea pelipaketti. Pääjuonen ja kaikkien sivutehtävien läpäisemiseen saa kulumaan aikaa kymmeniä tunteja, eikä pelaaminen siihen lopu. New Game + -pelimuoto tarjoaa entistä tiukemman vastuksen ja mukana on jälleen myös melkoinen määrä haastekenttiä, joiden parissa aikaa saa kulumaan vielä tuntitolkulla pidempään.

Pelin pituus ei toki ole itseisarvo, jos laatu kyykkää. Batmanin kohdalla tätä ei tarvitse pelätä. Peli on silkkaa rautaa ensimmäisistä minuuteista viimeiseen haastetehtävään saakka. Oikeastaan ainoa kysymys, mikä pelin jälkeen kummittelee mielessä on se, miten Rocksteady voi tästä enää parantaa vääjäämättä aikanaan ilmestyvään kolmososaan. Batman: Arkham City on yksi vuoden 2011 kolmesta parhaasta pelistä.

Juho Anttila

Batman: Arkham City Xbox 360 -version arvostelu

Harva olisi uskonut, että Rocksteady pystyisi luomaan niin laadukkaan Batman-pelin kuin parin vuoden takainen Arkham Asylum. Se keräsi paljon ylistäviä arvioita ja valittiin monissa medioissa täysin ansaitusti vuoden peliksi. Enää Rocksteady ei kuitenkaan voi turvautua yllätysmomenttiin, joten studiolla oli edessään iso haaste uuden Batmanin luomisessa.

Todellinen Batman

Ulkoasu on jälleen erinomaista työtä. Erityisesti näkymät lumisateisessa Arkham Cityssä saavat haukkomaan henkeä kerta toisensa jälkeen. Jokerille äänensä antava Mark Hamill onnistuu jopa ylittämään aiemmat suorituksensa. Vielä kun saisi tällaisen pelin Marvel-lisenssillä.

Arkham City tarjoaa lähes täydellisen tunteen siitä, että millaista on olla rikollisia yön pimeydessä kurmottava viittasankari. Vihollisia on ruudulla entistä enemmän samaan aikaan, joten virheisiin ei ole varaa, varsinkin kun Batman on altis lyijymyrkytykselle. Fiksu käyttää hyväkseen varjoja ja yllättäviä kulkusuuntia, yllättäen vihollisensa.

Ei heikoin lenkki

Olin aluksi epäileväinen, miten Arkham Cityn tarina voi toimia, sillä siihen on ripoteltu mukaan vielä Arkham Asylumiakin enemmän superkonnia. Epäilyksistäni huolimatta jokaisella hahmolla on täysin perusteltu paikkansa. Ainakaan minulle ei jäänyt tunnetta, että yksikään hahmo olisi ollut mukana vain sen takia, että se piti laittaa mukaan. Kaiken keskiössä ovat tälläkin kertaa Batman ja Jokeri, vaikka Rocksteady onkin yhdistänyt lukuisien eri Batman-universumien parhaita puolia.

Arkham City on pelialueena valtava, mikä tietää lähes loputonta määrää sivutehtäviä, Arvuuttajan arvoituksia ja kerättäviä tavaroita. Tekemistä piisaa, kun Arvuuttajalla on Batmanille neljäsataa haastetta. Vaikka peli on sopivan pituinen ja haasteeltaan reilu, tuntuvat muutamat pomotaistelut hieman liikaa samasta puusta veistetyiltä Arkham Asylumin kanssa.

Batman: Arkham City on kokonaisuutena peli, jonka kohdalla oikeiden heikkouksien etsiminen on kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. En suosittele kokeilemaan, mutta lepakkomiehen uusintaa sen sijaan suosittelen lämpimästi. Tästä on supersankaripelin vaikea laittaa enää paremmaksi, mutta jotta en joudu syömään sanojani, jos joku sen vielä voi tehdä, se on Rocksteady.

Simon Elo