13.01.2012 13:10

Lord of the Rings: War in the North (PC, PS3, Xbox 360)

Kaikkien fantasiaeeposten kummisetä, Taru sormusten herrasta, on poikinut maineeseensa nähden harvinaisen vähän pelejä. Yrittäjistä ainoastaan kourallinen on tehnyt lähdemateriaalille kunniaa laadullaan. Nyt tähän joukkoon liittyy uusi teos. Tolkienin maailmassa riittää tarinoita myös Frodon patikkaretken ulkopuolelta. War in the North kertoo, kuten nimestäkin voi päätellä, väkivaltaisista tapahtumista Keski-Maan pohjoisosissa. Vaikka emme sitä aina muista, Sormusten saattue ei voittanut taistelua yksin.

Samaan aikaan kun Frodo kumppaneineen suunnittelee turistimatkaa kohti itää, kohdistuu Sauronin kaiken näkevä silmä pohjoisiin alueisiin. Paha sotaherra Agandaur kerää ympärilleen valtavaa örkkiarmeijaa tarkoituksenaan orjuuttaa pohjoisen vapaat kansat ja estää samalla myös sormuksen matka itään. Tapahtuman estäminen vaatii kolmen kovin erilaisen sankarin yhteistyötä.

Farin on kääpiö ja kuten kaikki kääpiöt halki historian, tämä tarkoittaa lähitaistelupainotteista lähestymistapaa raskaisiin haarniskoihin ja aseisiin turvautuen. Eradan kuuluu Aragornin porukkaan. Samoojan valtti on monipuolisuus, hahmo on kotonaan niin kilpeä käyttävänä tankkina, kahden käden aseita heiluttavana taistelijana kuin myös kahta asetta yhtä aikaa käsittelevänä taiturina.

Joukon naispuolinen jäsen, Andriel, taitaa magian ja alkemian, mutta pärjää yhtä lailla myös lähitaistelussa aseenaan useimmiten raskas kahden käden sauva. Hahmovalikoima kuulostaa kieltämättä hitusen kliseiseltä, mutta toisaalta nyt liikutaan siinä maailmassa, joka nämä kliseet alun perin loi.

Kaverille kanssa

Kiinteä kolmen hengen ryhmä tarkoittaa myös sitä, että peli on pelattavissa kolmen ihmispelaajan voimin. Samalle konsolille mahtuu tarvittaessa kaksi taistelijaa jaetulle ruudulle, verkon kautta ryhmä saadaan kokonaan inhimilliseen ohjaukseen. Pelaajapulan iskiessä tekoäly täyttää puuttuvat paikat.

Moninpeli on toimintaroolipeleissä, sillä sellainenhan tämä on, harmillisen harvinaista herkkua. Yhteistyö onkin War in the Northin suurin valtti. Toteutus on ammattimainen niin jaetulla ruudulla kuin verkossakin. Liittyminen peliin tai pelistä poistuminen on sujuvaa ja helppoa, joten aika käytetään tehokkaasti pelaamiseen, ei odotteluun.

Tekoälykin, jos sen apuun joutuu turvautumaan, suoriutuu tehtävästään kohtuullisen hyvin. Silikoniaivoilla on oma tahto, mikä ei ole hyvä asia silloin, kun pelaaja tahtoisi taktikoida. Välillä olisi mukava pystyä esimerkiksi osoittamaan kohde, jota vastaan hyökätä porukkana. Pääosan aikaa tekoälystä on kuitenkin enemmän hyötyä kuin harmia.

Hakkaa ja viillä

Taisteleminen, ja sitä pelissä on paljon, on suoraviivaista ja sujuvaa. Lajityypille ominaiseen tapaan käytettävissä on heikompi nopea hyökkäys ja vahvempi mutta myös hitaampi lyönti. Tämän lisäksi jokaisella hahmolla on joko jousipyssy tai matkan päähän kurottava loitsu, torjunta ja nippu hahmokohtaisia erikoishyökkäyksiä.

Veripalttua leivotaan yhdistelemällä yllä mainittuja liikkeitä mahdollisimman sulavaksi kuolemantanssiksi. Järjestelmän sydämenä toimii iskusarjoihin ja kriittisiin iskuihin perustuva kombomekaniikka. Kun vihollista saa horjutettua tarpeeksi nopeilla iskuilla, ilmestyy tämän päälle keltainen kolmio. Tällöin vahva isku muuttuu kriittiseksi iskuksi, joka tappaa pienemmät örkit kerrasta ja vahingoittaa isompiakin vakavasti.

Kriittinen isku siirtää hahmon myös sankarimoodiin, jonka aikana jokaisesta lyönnistä palkitaan ylimääräisillä kokemuspisteillä ja iskut myös tekevät enemmän vauriota. Hauskuus loppuu, jos viholliset pääsevät lyömään takaisin.

Taisteleminen on sujuvaa, viihdyttävää ja myös tyydyttävän veristä. Sitä se on ensimmäisestä kentästä aivan viimeiseen saakka, muuttumatta tai kehittymättä matkan varrella merkittävästi. Tämä on War in the Northin suurin puute. Hahmonkehityksestä huolimatta pelikokemus pysyy liiankin samanlaisena. Sujuvaankin toimintaan pääsee kyllästymään, jos sitä ei varioida tarpeeksi.

Kapean putken ritarit

Muu pelikokemus taistelemisen ulkopuolella tuntuu jonkinlaiselta kevytversiolta Dragon Age 2:sta. Seikkailu on äärimmäisen lineaarinen eikä valinnanpaikkoja ole kuin pari hassua, ne tosin sitäkin mielenkiintoisempia. Putki on myös kovin kapea, välillä ahdistavallakin tavalla.

Hahmonkehitys nojaa kolmeen kykypuuhun ja pariin perusominaisuuteen. Kyvyissä on mukavasti vaihtelua eikä yhdellä läpipeluukerralla ehdi kokeilemaan kaikkea. Jokaista hahmoa saa muokattua pelityylinsä mukaiseksi ja vaikka sankarin perusluonne pysyykin samanlaisena, saa hahmosta tehtyä helposti itsensä näköisen.

Pelin kentät jakaantuvat karkeasti kahdenlaisiin koitoksiin. Varsinaiset toiminnalliset tehtävät koostuvat tappelemisesta loputtomia vihollislaumoja vastaan sekä tavaroiden etsimisestä rikkomalla laatikoita, tynnyreitä ja muuta ympäristöön siroteltua tavaraa. Ratkaistavia pulmia ei ole, ellei sellaisiksi lasketa ovien avaamista vipuja vetämällä. Näissäkin tapauksissa jokainen hahmo muistaa lausua erikseen ääneen ”täällä on vipu”, siltä varalta, että asia uhkaisi mennä pelaajalta ohi.

Rauhalliset välikentät ovat aivan toisenlainen haaste. Niiden aikana korjataan varustusta ja kerätään lisätietoja keskustelemalla merkittävien hahmojen kanssa. Tarinaa pääsee iskemään niin Sormuksen saattueen sankareiden, Elrondin kuin monen muun tutun sankarin kanssa. Sitä juttua myös riittää. Tolkien-fani nauttii, mutta välillä keskustelut lipsahtavat informaatiotulvan puolelle.

Hahmot eivät ole järin moniulotteisia, mutta siitä lienee syytä syyttää lähdemateriaalia. Sankarillisen ylväs pönötys nyt vain kuuluu Tolkienin maailmaan. Monipuolisempia motiiveja ja harmaan alueen tutkimista löytyy modernimman fantasian piiristä.

Lord of the Rings: War in the North on suorastaan yllättävän viihdyttävä paketti suoraviivaisuudestaan ja toistosta huolimatta. Se ei pärjää monipuolisuudessa lajityypin valioille, mutta puolustaa paikkaansa toimivan moninpelin avulla.

Ikävä kyllä ainakin Xbox 360 -versioon on jäänyt ikäviä virheitä. Erityisesti ruudulla näkyvät infotekstit toimivat miten sattuu. Tekstit jäävät leijumaan ruudulle, joskus jopa niin, etteivät ne suostu menemään piiloon vaikka konsolin käynnistäisi välillä uudestaan. Ei mikään pelintappaja, mutta häiritsevä ja harmillinen virhe joka tapauksessa.

Tästä huolimatta War in the North on positiivinen yllätys, joka menee varmasti monelta ohi. Se on suuri sääli, sillä ainakin yhdessä pelaamista harrastaville peli on lähes pakko-ostos. Tämän kaltaisia yhteistyöpelejä ei löydy liikaa, joten kun sellainen kerrankin on tarjolla, ei tilaisuutta sovi sivuuttaa.

Juho Anttila