17.11.2009 17:09

Halo 3: ODST (Xbox 360)

Halo 3:n piti olla Bungien viimeinen aihetta liippaava peli, mutta aika harvahan tuota lopulta uskoi. Siksi ei ollut lainkaan yllätys, että Halo-universumi sai jatkoa alkuperäisen tekijätiimin käsissä. Halo-faneille on kuitenkin luvassa sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ensin: luvassa on sitä samaa tuttua avaruusmättöä. Huonot uutiset? Luvassa ei ole mitään uutta.

Paluu New Mombasaan

Halo 2:n ja 3:n väliin sijoittuva ODST on poikkeuksellinen pala Halo-saagaa sen suhteen, ettei pelissä nähdä vilaustakaan Master Chiefistä. Sen sijaan pääosassa olevat ODST:t, Orbital Drop Shock Trooperit, jotka lähtevät puhdistamaan Halo 2:sta tuttua New Mombasaa alieneiden ikeestä. Homma ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, kuten olettaa saattaa. Sankarimme joukkoineen hajaantuu ja lopulta avaruusmerijalkaväkemme yrittää saada selville mitä New Mombasassa on ylipäätään tapahtunut.

ODST:tä kerrotaan audiolokien ja takaumien muodossa. Pelaaja etsii johtolankoja kavereidensa kohtalosta ja niitä löytäessään pääsee käsiksi ODST-joukkojen muistoihin. Muistot muodostavat pääosan tehtävistä.

Turboahdettu Halo

Varsinainen peli on sitä samaa Haloa kuin aiemmin. Itse asiassa lyhyen kampanjan aikana tuntuu paljolti siltä, että kohtaukset ovat lähinnä parhaat palat jokaisesta Halosta, joihin on tuotu suhteellisen vähän mitään mullistavaa. Luvassa on ajoneuvokohtauksia, putkessa juoksemista ja vähintään yksi last stand -tyylinen puolustustehtävä.

Ainoastaan alkupäässä kannustetaan hieman erityyliseen toimintaan. Alkupään tehtävissä Covenanteja on paljon ja paukkuja niukasti, joten eteneminenkin on hitaampaa ja metodisempaa. Pian tämä väistyy aina vain suurempien räimekohtausten tieltä.

Vaikeustaso on yksinpelissä kohdillaan, mutta sitä ei skaalata mitenkään coop-pelitiloja varten. Lopputuloksena vaikeinkin vaikeustaso on neljälle pelaajalle kakkua. Coop-haastetta hakeville kannattaakin pelata ODST:n mukana tulevaa Firefight-moodia, mikä on nykymuotiin kuuluva ”a mmu alati kasvavia ja vaikeutuvia vihollislaumoja” -moodi. Paperilla yksinkertainen moodi on kuitenkin suhteellisen monimutkainen käytännössä, sillä toisin kuin monessa muussa pelissä, alieneita ei voi paeta mihinkään pidemmiksi ajoiksi.

Mikrolämmitetty pizza

Valitettavasti mielenkiintoisesta rakenteesta huolimatta tarina jää vaisuksi. Se hyppii siellä täällä eikä onnistu nivomaan loppupeleissä kaikkia palasia sujuvasti yhteen. Samalla pelin hahmot ovat ovat valitettavan geneerisiä ärjysotilaita. Pahinta tarinassa on, että se tuntuu kiiruhdetulta. Pelattavaa on kuitenkin vain noin kuuden tunnin edestä, joten hieman lisää aikaa tarinalle ei tosiaankaan olisi ollut pahasta.

Audiovisuaalinen toteutus oli jo Halo 3:n aikaan hieman vanhahtavaa. Kun kansa on nyt päässyt herkuttelemaan Killzone 2:n ja Gears of War 2:n tyylisistä eväistä, ei ODST oikein maita samalla tavalla. Halojen mahtipontinen musiikki on korvattu jazzahtavalla soundtrackilla, Se on erilaista, muttei välttämättä parempaa tai huonompaa.

Halo 3: ODST:n suurin ongelma on se, että se on kuin mikrolämmitetty pizza. Se oli hyvää ensimmäisellä kerralla ja syötävää toisella kerralla, mutta kaipaisi nyt jo vähän muutakin. Vaikka kyseessä ei olekaan huono peli, niin vähänkin sarjaan aiemmin tutustunut on jo kokenut ODST:n antimet.

Eric Hartin